Vladimir Putinin kommentit Venäjän sotajoukkojen sijoittelusta Suomen rajalla ovat kummeksuttaneet presidentin Suomen vierailun jälkeen.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön Kultarannassa tavannut Putin totesi toistuvasti tiedotustilaisuudessa, että Venäjä on vetänyt sotajoukkonsa 1 500 kilometrin päähän Suomen rajasta. Verkkouutiset on julkaissut Kremlin viralliset sitaatit Putinin puheesta tässä.
Todellisuudessa Venäjällä on merkittäviä joukkoja esimerkiksi 50 kilometrin päässä Suomen rajasta sijaitsevassa Alakurtissa.
Presidentin kommentteja epäiltiin aluksi käännösvirheeksi. Kremlin tiedotteen perusteella asia ei kuitenkaan ole näin. Suomen tasavallan presidentin kanslia on myös kertonut julkisuuteen, ettei tietoa käännösvirheistä ole.
Kommersant -lehteen viittaava STT taas kertoi tässä Keskisuomalaisesta löytyvässä uutisessaan lauantaina, että Venäjän presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov selittää presidentin kommentin tarkoittaneen puheissaan joukkojen sijoittelun ”leveyttä eikä syvyyttä”. Ivanovin mukaan presidentti tarkoitti, ettei joukkoja ole rajallla 1 500 kilometrin leveydeltä.
Ivanovin selitys on Kremlin tiedotteisiin verrattuna erikoinen. Kremlin tiedotteessa presidentin kommentista käytetään kahdesti nimenomaisesti sanaa syvyys (engl. depth). Viimeiseksi Putin toteaa vielä, että ”joukot on siirretty 1 500 kilometrin päähän (engl. away from) Suomen ja Venäjän rajasta”.
Syvyys-sana esiintyy sekä venäjän- että englanninkielisissä Kremlin tiedotteissa.