Venäjällä on alettu jo valmistella aloitetta presidentin kausille asetetun rajan muuttamiseksi. Venäjän perustuslain mukaan presidentti voi olla vallassa vain kaksi perättäistä kautta. Meduzan mukaan Tshetshenian alueparlamentti on ehdottanut Venäjän duumalle esitettäväksi muutosta perustuslakiin. Sen nojalla presidentti voisi olla vallassa kolme perättäistä kautta.
Tshetshenian johtaja ja Vladimir Putinin suojatti Ramzan Kadyrov vaati jo huhtikuussa lakimuutosta, jonka nojalla Vladimir Putin voisi jatkaa presidenttinä vuoden 2024 jälkeen. Kadyrovin mukaan Venäjällä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Putin.
Presidentti Vladimir Putin on hallinnut Venäjää vuodesta 2000. Hän kiersi kausirajan siirtymällä pääministeriksi vuonna 2008. Putin palasi presidentiksi vuonna 2012. Kausia on myös pidennetty neljästä kuuteen vuoteen. Putin vannoi virkavalansa neljännelle kaudelleen maanantaina. Sen on yleisesti uskottu jäävän Putinin viimeiseksi.