Yhdysvaltojen laivasto syyttää Venäjää vaaratilanteen aiheuttamisesta Välimerellä. Tilanteesta julkaistuilla videoilla (alla) kaksi venäläistä Su-35-hävittäjäkonetta saapuu tunnistamaan amerikkalaista P-8A-merivalvontakonetta kansainvälisessä ilmatilassa Välimerellä.
Hävittäjät asettuivat lähietäisyydelle amerikkalaiskoneen molemmille puolille. Toimintaa kuvataan vaaralliseksi ja epäammattimaiseksi. Venäjän koneet käytännössä estivät amerikkalaiskoneen kykyä liikkua. Tilanteen kerrotaan kestäneen peräti yli tunnin ajan.
Venäläisten toimintaa kuvataan Yhdysvaltojen laivaston tiedotteessa vastuuttomaksi ja kansainvälisten sääntöjen vastaiseksi.
Kyseessä oli jo kolmas vastaava vaaratilanne Välimerellä kahden kuukauden aikana. Verkkouutiset kertoi aiemmista Venäjän hävittäjien ja USA:n valvontakoneiden kohtaamisista tässä jutussa.