Venäjän Hmeimimin lentotukikohtaan Syyriassa on ilmeisesti hyökätty lauantaina yöllä. Twitterissä kiertävien tietojen mukaan Hmeimimin tukikohdasta on kuultu lauantaina yöllä sireenejä ja räjähdyksiä. Tukikohdan valot on kuvien perusteella sammutettu. Hyökkääjien kerrotaan käyttäneen ainakin pommein varustettuja lennokkeja. Venäläisten ilmapuolustusjärjestelmät tulittivat jotakin.
Hmeimimiin iskettiin uudenvuodenaattona kranaatinheittimillä. Iskun yksityiskohdat ovat kuitenkin hämärän peitossa. Venäjä on vahvistanut, että hyökkäyksessä kuoli ainakin kaksi venäläissotilasta. Joidenkin lähteiden mukaan tulituksessa olisi vahingoittunut tai tuhoutunut jopa useita venäläisiä taistelukoneita.
Venäläinen Kommersant kertoi, että iskussa tuhoutui seitsemän lentokonetta ja haavoittui kymmenen sotilasta. Venäjän puolustusministeriö on kuitenkin kiistänyt väitteen. Verkossa on levinnyt kuvia ainakin yhdestä pahasti vahingoittuneesta koneesta. Venäjä on syyttänyt tapauksesta ”liikkuvaa militanttiryhmää”.
Tapahtumia tässä kertaavan The Driven War Zonen mukaan turvallisena pidetyllä alueella sijaitseva Hmeimimin tukikohta vaikuttaa todellisuudessa olevan nyt jatkuvien iskujen kohteena. Tukikohtaa tulitettiin raketeilla myös neljä päivää ennen uudenvuoden hyökkäystä. Ilmapuolustusjärjestelmien kerrotaan torjuneen yhden rakettiammuksen ja toisen taas räjähtäneen tukikohdan ulkopuolella.
Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili hiljattain Hmeimimissä julistamassa Venäjän Syyrian operaation onnistumista ja sodan päättymistä. War Zonen mukaan Venäjän tukemaa Syyrian hallitusta vastustavat kapinallisryhmittymät eivät ole kadonneet vaan ainoastaan paikoin hajonneet pieniksi soluiksi ja sulautuneet väestöön. Jatkuvat iskut venäläistukikohtaan voivatkin kertoa Syyrian tilanteen kääntymisestä sissisodaksi avoimen taistelun sijaan. Venäjän tukikohtaan hyökänneiden ryhmien taustasta ei ole tietoa.
#Pt. #Khmeimim Airbase under attack tonigh by several weaponized drones. All lights are off while heavy blasts heard, presumably from air defenses. pic.twitter.com/92sFtCeGYV
— Qalaat Al Mudiq (@QalaatAlMudiq) January 6, 2018
Russian MoD-only after reports start coming out, only soldiers died no aircraft. Meanwhile on VK- "По базе в Хмеймим. Всё же пострадала техника. Предварительно 6 Су-24, 1 Су-35С, 1 Ан-72, 1 Ан-30 разведчик, 1 Ми-8. 2 Су-24 и Су-35С ввели в строй." pic.twitter.com/8xCLoKaioU
— Lost Weapons (@LostWeapons) January 4, 2018