Viimeiset Venäjän asevoimien joukot poistuivat Viron maaperältä tasan 25 vuotta sitten eli 31. elokuuta 1994.
– Venäjän federaation joukkojen vetäytyminen Viron maaperältä oli historiallinen askel sekä Viron että koko Euroopan turvallisuudelle, Viron puolustusministeri Jüri Luik toteaa.
Keski-Euroopasta venäläisjoukkojen vetäytyminen oli hänen mukaansa tapahtunut Saksan jälleenyhdistymisen ja Varsovan liiton hajoamisen myötä suhteellisen kivuttomasti. Kysymys Baltiaan sijoitetuista joukoista oli Venäjän näkökulmasta huomattavasti vaikeampi, sillä Viroon, Latviaan ja Liettuaan suhtauduttiin Kremlissä ”lähiulkomaina” – osana Venäjän vaikutuspiiriä.
– Venäjän näkökulmasta joukkojen vetäytymisen hidastaminen tai jopa täydellinen pysäyttäminen olisi ollut täysin loogista ja ennakoitavaa, Luik sanoo.
Venäjä piti vetäytymisneuvotteluissa pitkään kiinni kannasta, jonka mukaan sen joukkoja olisi ollut Virossa vuoteen 2002 saakka, mitä Viro ei ymmärrettävästi ollut valmis hyväksymään.
Entiset neuvostotasavallat kuten Moldova, Ukraina ja Georgia, eivät ole koskaan kyenneet pääsemään täysin eroon Venäjän joukoista, Luik muistuttaa.
Kenraali Gerasimovin divisioona
Virossa oli Luikin mukaan enimmillään yli 200 000 neuvostosotilasta. Osa joukoista liittyi kylmän sodan skenaarioon, jossa varauduttiin sotaan Natoa vastaan, kun taas osalla oli nimenomaisesti miehitysjoukkojen luonne. Jälkimmäisiin lukeutui muun muassa 144. moottoroitu jalkaväkidivisioona.
– Pieni yksityiskohta: 144. moottoroidun jalkaväkidivisioonan viimeinen komentaja oli kenraali Valeri Gerasimov, joka – kuten tiedätte – johtaa nyt koko Venäjän asevoimia Moskovassa, Luik huomauttaa.
Viron palautettua itsenäisyytensä elokuussa 1991 Venäjä veti Luikin mukaan ilmapuolustusjoukkonsa sen maaperältä suhteellisen nopeasti, mutta Gerasimovin johtama divisioona jätettiin edelleen Viroon. Myös Paldiskissa Tallinnan länsipuolella olevan sukellusvenetukikohdan sulkemista Venäjä hänen mukaansa vitkutteli erilaisiin tekosyihin vedoten.
Vetäytymisneuvotteluja Venäjän puolelta johtaneen presidentti Boris Jeltsinin hallinto oli Luikin mukaan suhteellisen demokraattinen, mutta sekä kansallismielisten radikaalien että kommunistien jatkuvien hyökkäysten ahdistama. Vaikka Jeltsin oli Venäjän kaikkien aikojen ensimmäinen vapailla valittu johtaja, hänen tosiasiallinen asemansa oli hyvin heikko.
Poliittiset vastustajat leimasivat Jeltsinin syylliseksi maan talouden surkeaan tilaan, joka ei todellisuudessa tietenkään johtunut, vaan Neuvostoliiton raskaasta perinnöstä, Luik toteaa. Oli hänen mukaansa täysin kohtuutonta odottaa, että Jeltsinin olisi pitänyt yksin kyetä pyyhkäisemään käden käänteessä pois kommunistien yli 70 vuoden kuluessa tekemien virheiden vaikutukset.
Heinäkuun 1994 läpimurto
Ratkaiseva läpimurto kolmatta vuotta jatkuneessa dramaattisessa vetäytymisneuvottelujen prosessissa saavutettiin 26. heinäkuuta 1994, kun presidentit Boris Jeltsin ja Lennart Meri kohtasivat Kremlissä. Meren rinnalla neuvotteluihin osallistui Jüri Luik – silloin 26-vuotias maansa ulkoministeri.
– Kaikki käytännön esteet, joita oli käytetty perusteina olla vetämättä joukkoja, katosivat yhtäkkiä. Satamien ja rautatieasemien kautta joukot aseineen ja ampumatarvikkeineen vedettiin sen jälkeen maaperältämme hyvin nopeasti, Luik toteaa.
Jos Venäjän joukot olisivat onnistuneet pysyttäytymään Baltiassa edes muutaman vuoden pitempään, Viron, Latvian ja Liettuan eteneminen Euroopan unionin ja Naton jäseniksi olisi hänen mukaansa vakavasti vaarantunut.
– Mikäli emme olisi ehtineet tähän junaan emmekä nyt olisi Natossa ja EU:ssa, on vallitsevan geopoliittisen tilanteen valossa erittäin todennäköistä, että olisimme nyt todellisissa vaikeuksissa, Viron ulkoministeriön järjestämässä kutsuvierastilaisuudessa puhunut Luik korostaa.
Venäläisjoukkojen vetäytymisen muistojuhlallisuudet huipentuvat lauantai-iltana Tallinnan Toompean mäellä järjestettävään ilotulitukseen. Sellainen järjestettiin myös 31. elokuuta 1994, kun tieto viimeisten venäläissotilaiden poistumisesta oli saatu.