Venäläinen kansalaisyhteiskunta jakautuu nimekkään politiikan tutkijan mukaan nykyisin kahteen, keskenään lähes vastakohtaiseen osaan.
– Sen toinen osa on aidosti itsenäinen. Se saattaa kukoistaa tai olla ahtaalla, mutta silti se ulottuu kauas neuvostoajan kuuluisien ”älymystön keittiöiden” ulkopuolelle. Toinen osa on puolestaan kansalaisyhteiskunnan huolellinen jäljitelmä, jonka viranomaiset ovat luoneet ja jota ne avokätisesti tukevat, Venäjän sisäpolitiikan tutkimusohjelmaa Moskovan Carnegie-instituutissa johtava Andrei Kolesnikov kirjoittaa.
Presidentti Vladimir Putinin keskeisenä haastajana on viime vuosina esiintynyt Aleksei Navalnyin johtama korruptionvastainen oppositioliike. Nyt sen rinnalle – ja kenties ohi – on Kolesnikovin mukaan nousemassa luonteeltaan epäpoliittisempi liikehdintä, joka vahvistaa nopeasti jalansijaansa venäläisten keskuudessa.
Liikehdinnän pontimena on hänen mukaansa usein ihmisten suuttumus esimerkiksi kaavoitusratkaisuja, sairaaloiden sulkemisia tai piittaamatonta jätteiden käsittelyä kohtaan.
– Muun muassa Arkangelin alueella Pohjois-Venäjällä on nähty viime elokuusta alkaen massiivisia protesteja, joiden kohteena ovat suunnitelmat Moskovan jätteiden hautaamisesta entisen Shiyesin kylän läheisyyteen. Huhtikuun puolivälissä mielenosoittajat Arkangelin alueelta ja viereisestä Komin tasavallasta vaativat Shiyesin kaatopaikan vuoksi kuvernööriensä eroa, Kolesnikov sanoo.
– Näiden alueiden asukkaat eivät aikaisemmin yleensä olleet poliittisesti aktiivisia. Heitä päinvastoin pidettiin maan nykyhallinnon sosiaalisena ytimenä, hän huomauttaa.
Vaikka vastaavat protestit niin Moskovassa kuin muualla Venäjällä ovat aluksi vaikuttaneet yksittäisiltä ilmiöiltä, niillä alkaa Kolesnikovin mukaan olla yhä tuntuvampaa yhteiskunnallista merkitystä. Kun kansalaisaktivistit halusivat aiemmin välttää konfliktien politisoitumista, enää sitä ei pelätä.
Kasakat valtiollisen väkivallan käsikassarana
Toinen osa Venäjän kansalaisyhteiskuntaa toimii Kolesnikovin mukaan käytännössä Kremlin valvonnassa. Sen puitteissa toimivat järjestöt saavat valtion taloudellista tukea. Tietyissä tapauksissa ne ovat kyenneet syrjäyttämään aiemmin toimineita järjestöjä, jotka viranomaiset ovat leimanneet ”ulkomaisiksi agenteiksi”.
– Koordinoidakseen näiden valvottujen järjestöjen ja valtion toimia viranomaiset ovat luoneet niin sanottuja ”julkisia kamareita” tai ”julkisia neuvostoja” ministeriöiden ja muiden hallintoelinten yhteyteen. Siten valtio imitoi kansalaisyhteiskuntaa käyttämällä sen tekniikoita ja ottamalla haltuun sen terminologiaa ja aloitteita, Kolesnikov selittää.
Kreml tukee hänen mukaansa myös ”konservatiivista kansalaisyhteiskuntaa” eli järjestöjä, jotka pyrkivät torjumaan liberaalia demokratiaa ja muita Venäjän kannalta uhkaaviksi koettuja läntisiä ihanteita.
– Esimerkiksi Moskovan pormestarinvirasto käyttää virallisesti kasakkajärjestöjä yleisen järjestyksen ylläpitämiseen katumielenosoitusten aikana. 5. toukokuuta 2018 eräät kasakkamuodostelmat käyttivät väkivaltaa mielenosoittajia vastaan tilanteessa, jossa valtio oli antanut ei-valtiolliselle toimijalle valtuutuksen väkivaltaan, Kolesnikov sanoo.
Myös kiellettyjen verkkosivustojen valvonta on hänen mukaansa annettu kasakoiden käsiin.
– Valtio on tosiasiallisesti ulkoistamassa omia valvontatehtäviään konservatiivisen kansalaisyhteiskunnan hoidettaviksi. Lainvalvontaviranomaiset tukevat valtion kannalta ystävällismielisiä ”julkisia” organisaatioita, kuten Kansallista vapautusrintamaa ja Kaakkoista radikaaliblokkia. Molempien liikkeiden tiedetään hyökänneen poliittisia ja kansalaisaktivisteja vastaan, Kolesnikov kertoo.
Sitä, kuinka syväksi kansalaisten tyytymättömyys on muodostunut, mitataan hänen mukaansa seuraavan kerran syyskuun 2019 aluevaaleissa. Moskovalaiset valitsevat silloin edustajansa duumaan, pietarilaiset äänestävät uudesta kuvernööristä.