Toimitusjohtaja Samuli Seppälän mukaan nyt on Verkkokauppa.comille oikea aika lähteä hakemaan rohkeasti lisää kasvua ja markkinaosuutta.
– Suomen vähittäiskaupassa eletään muutoksen aikoja, jossa kuluttajakaupan siirtyminen verkkoon jatkuu edelleen, Seppälä kertoo yhtiön tiedotteessa.
Yhtiö keskittyi vuonna 2013 suurten muutosten sijasta nykyisten toimintamallien ja liiketoiminnan kehittämiseen. Liikevaihtoa kertyi 238 miljoonaa euroa, ja voittoa syntyi 4,2 miljoonaa.
– Verkkosivumme olivat vierailluin suomalainen nettikauppa 35 miljoonalla käynnillä. Helsingin ja Pirkkalan myymälät olivat puolestaan arviomme mukaan Suomen kaksi eniten vierailluinta kodinkonekauppaa, Seppälä hehkuttaa.
Työntekijöitä yhtiössä oli viime vuonna hieman yli neljä sataa.
Verkkokauppa.com keskittyy Seppälän mukaan tänä vuonna kasvattamaan myyntiä kannattavasti sekä jatkamaan yhtiön eri prosessien, liiketoimintamallien ja oman it-järjestelmän kehittämistä.