Verohallinnon nimissä liikkuu yhä huijausviestejä

Verohallinnon nimissä liikkuu tekstiviestejä, joissa “hyvityksen saamiseksi” pyydetään klikkaamaan linkkiä verkkosivulle.
Verohallinto varoittaa huijausviesteistä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Verohallinto varoittaa huijausviesteistä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Sähköpostilla ja tekstiviestillä tulleita huijausviestejä liikkuu Verohallinnon nimissä valitettavasti säännöllisesti. Usein rikolliset ajoittavat huijaukset ajankohtaan, kun veroasiat ovat muutenkin ihmisten mielissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Esimerkiksi toukokuussa oli palkansaajien veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät, kesällä puolestaan Verohallinto maksaa veronpalautuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Meille on tullut ilmoituksia näistä tekstiviestihuijauksista nyt kuukauden ajan. On hienoa, että ihmiset aktiivisesti ilmoittavat huijauksista meille ja varoittelevat huijauksista esimerkiksi somessa. Sähköpostimuotoisia huijausviestejä on näkynyt jo vuosia, tekstiviestimuotoiset huijaukset ovat hieman uudempi ilmiö, erityisasiantuntija Jaakko Nummijärvi Verohallinnosta kertoo.

Toimintaohjeet huijausviestin saaneelle ovat yksinkertaiset: älä klikkaa linkkiä, tuhoa viesti. Kaikki verotukseen liittyvät asiat voi hoitaa OmaVerossa. Huijauksien takia Verohallinnon lähettämissä viesteissä ei ole koskaan suoraa linkkiä OmaVeroon.

Mainos