[rev_slider alias=”pietikainen-01″ mode=”header”][/rev_slider]
Isänmaan etua koeteltiin jälleen syyskuun puolivälissä, kun EU-parlamentti äänesti lulucf-direktiivistä. Nimihirviö liittyy metsien hiilivarastoihin: direktiivissä määritellään, miten hakkuut lasketaan mukaan, kun arvioidaan, miten hyvin EU-maat leikkaavat hiilipäästöjä.
Suomessa metsäteollisuus ja metsänomistajat vastustavat direktiiviä. Ne pelkäävät, että Suomen metsät lasketaan hiilidioksidin päästölähteiksi, vaikka ne todellisuudessa sitovat hiiltä.
Suomen hallitus puolestaan pelkää, että direktiivi estää yhden hallitusohjelman keskeisen pykälän toteutumista: Suomi haluaa lisätä hakkuita. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tviittasikin vielä hetkeä ennen EU-parlamentin äänestystä.
– Kohta suomalaisilla europarlamentaarikoilla näytön paikka tukea kansallisesti tärkeää kestävää metsänhoitoa, Sipilä kirjoitti.
”Suomen” kanta voitti EU-parlamentissa niukasti, mutta kaikki Suomen mepit eivät taipuneet Sipilän pyyntöön. Neljä lipesi, ja yksi heistä oli Sirpa Pietikäinen (kok.).
Pietikäinen sanoo, että äänestäessään hän ajatteli ensin ilmastoa ja vasta sen jälkeen Suomen hakkuita. Julkisessa keskustelussa tätä näkökulmaa ei tuotu kovinkaan usein esiin, hän sanoo.
– Näin monta uutisjuttua, joissa ei mainittu sanaa ilmasto lainkaan. Tätä käsiteltiin metsäpolitiikkana.
Suomen hallitus katsoo, että hyvä metsänhoito lisää metsien kasvua. Metsätilastot osoittavatkin, että vaikka hakkuita lisättäisiin nyt, vuoden 2050 jälkeen metsien kasvu kiihtyy niin paljon, että hiilinielu kasvaa entistäkin suuremmaksi.
Pietikäinen sanoo, että maailmalla ei ole aikaa odottaa niin kauan.
– Tipping point tulee ja ilmastonmuutos alkaa kiihdyttää itse itseään.
Tällä hän viittaa teoriaan, jonka mukaan esimerkiksi jäätiköiden sulaminen johtaa siihen, että auringonvalo ei aiempaan tapaan heijastu takaisin avaruuteen vaan lämmittää merivettä. Joidenkin tutkijoiden mukaan tipping point on jo ohitettu, joidenkin mukaan se odottaa lähitulevaisuudessa.
Tämä pitäisi muistaa, kun taistellaan EU-direktiiviä vastaan, sanoo Pietikäinen.
– Maalattiin itsellemme piru, jota vastaan taisteltiin, ja ollaan hirveän iloisia, kun se torjuttiin. Mutta jos katsoo ympäristön kannalta, niin mitä saatiin aikaan?
EU-ministerit ottivat lulucf-direktiiviin hieman tiukemman kannan, ja nyt Brysselissä neuvotellaan, mikä tekstin lopullinen muoto on.
Pietikäinen syntyi Parikkalassa itärajan kupeessa, mutta perhe muutti 1970-luvun alussa Hämeenlinnaan. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lukiosta 1978.
Nuori Pietikäinen seurasi läheltä, kun kotinurkilla käytiin yksi Suomen tunnetuimmista ympäristökiistoista. Paikalliset maanomistajat halusivat kuivata Koijärven, mutta joukko aktivisteja, joukossa tulevia vihreiden kansanedustajia, kahlitsi itsensä puskutraktoreihin.
Pietikäinen oli jo kokenut oman ympäristöherätyksensä. Se alkoi oikeastaan jo ennen kävelyikää, kun kävi kuvataiteilijaisän ja terveydenhoitajaäidin kanssa marjametsässä. Teini-iässä häneen tekivät vaikutuksen Rooman klubin julistukset ja Rachel Carsonin Äänetön kevät.
Pietikäinen olisi helposti voinut liittyä vihreisiin, joka ei vielä 1970-luvulla ollut puolue, mutta jo matkalla sellaiseksi. Hän valitsi kuitenkin kokoomuksen.
– Olisi kamalaa jos pitäisi olla sosiaalidemokraatti ollakseen sosiaalinen tai vihreä ollakseen kiinnostunut ympäristöstä. Kokoomuksessa vallitsi moniarvoisuus, emme ajatelleet samalla tavoin mutta annoimme tilaa toisillemme.
Hän sanoo uskoneensa koko ikänsä markkinamekanismeihin – hän opiskeli ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulussa ja istuu nykyäänkin esimerkiksi hissiyhtiö Koneen hallituksessa – ja kokeneensa vasemmistolaisen liikkeen vieraaksi sen takia, että he olivat liian vakuuttuneita siitä, että he ovat oikeassa.
Popperismistakin Pietikäinen kiinnostui.
– Emme tiedä, mikä on totuus; emme tiedä, olemmeko sivuuttaneet totuutta. Se on minussa syvällä.
[rev_slider alias=”pietikainen-02″][/rev_slider]
Kevään 1983 eduskuntavaaleissa Pietikäinen kampanjoi, ei ympäristöteemalla, vaan tasa-arvolla. Hän pudotti hämäläisiin postilaatikoihin kirjeitä, joissa hän sanoi, että naisille pitää maksaa samaa palkkaa kuin miehille.
”Sinun mielipiteilläsi ja Sinun työlläsi on sama arvo kuin miehenkin”, lehtisessä luki.
Hän nousi eduskuntaan vain 23-vuotiaana. Neljä vuotta myöhemmin hän keräsi vaaleissa jo huimat 15 981 ääntä.
Samana vuonna kokoomus palasi hallitukseen 21 vuoden tauon jälkeen. Vielä ei ollut Pietikäisen salkkuvuoro, mutta 1991 hänestä tuli Suomen historian kolmas ympäristöministeri Esko Ahon (kesk.) johtamaan hallitukseen.
Tehtävä oli epäkiitollinen. Pietikäinen ajoi lama-Suomeen rantojensuojeluohjelmaa, joka herätti vihaa etenkin keskustassa ja närästi osaa kokoomuslaisista. Kokoomuslaisia ärsytti lisäksi hänen kielteinen kantansa ydinvoimaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksissa Pietikäisen eroa vaadittiin ”joka viikko”, muistelee eräs aikalainen. Toisinaan arvostelu ylitti asiallisuuden rajat, ja Pietikäinen sai niskaansa henkilökohtaisuuksia ja törkyviestejä. Niitä on tullut vuosien mittaan muutenkin.
Pietikäinen sanoo, ettei ole katkera vaikeiden ministerivuosien takia, eikä muutenkaan.
– Olen suuttunut ja olen harmistunut, ja joidenkin ihmisten arvo on laskenut alas. Mutta en ole pitkävihainen enkä katkera, elämä on liian lyhyt siihen.
Törkypuheet kertovat enemmän lausujasta kuin kohteesta, Pietikäinen sanoo.
– Ei se ole mun vika, jos joku yrjöää syliin. Ei se kivaa ole, mutta ei mun vika.
Ministerinpestin aikaan Pietikäinen oli myös keskeisenä henkilönä valmistelemassa kokoomuksen periaateohjelmaa. Ohjelma julkistettiin vuonna 1993, ja siinä puolue määritteli, että sen linja on ”ekososiaalinen markkinatalous”.
Ohjelmassa yhdistettiin ympäristönsuojelu, sosiaalituet ja vapaat markkinat kokonaisuudeksi, jonka tavoitteena oli parantaa jokaisen ihmisen asemaa ja hyvinvointia sekä kehittää yhteiskuntaa. Kokoomus määritteli itsensä keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi.
Ekososiaalinen markkinatalous osoittautui aikaa kestäväksi. Ohjelma oli voimassa läpi Sauli Niinistön puheenjohtajakauden, ja se uusittiin vasta Jyrki Kataisen kaudella vuonna 2006. Silloinkin suunta pysyi kokolailla samana, vaikka itse termi ohjelmasta katosikin.
Kataisen nykyinen alainen, EU-komission kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi, on sanonut, että hän liittyi kokoomukseen juuri vuoden 1993 ohjelman vuoksi. Hän kertoo viehättyneensä siitä ajatuksesta, että ympäristö- ja sosiaaliset ratkaistaan parhaiten, jos taloudellisen toiminnan haitat hinnoitellaan lopputuotteeseen. Nykyään esimerkiksi autovero porrastetaan päästöjen mukaan.
– Samalla tavalla EU nyt neljännesvuosisata myöhemmin on alkanut puhumaan kiertotaloudesta, Romakkaniemi sanoo Nykypäivälle.
Pietikäinen itse joutui Niinistön kaudella puolueen ydinryhmän ulkopuolelle, eikä hän ole koskaan enää palannut ministeriksi.
[rev_slider alias=”pietikainen-03″][/rev_slider]
Ministerinä Pietikäinen osallistui vuonna 1992 Rio de Janeiron ilmastokokoukseen, joka oli ensimmäinen vakava yritys hidastaa ilmastonmuutosta.
Pietikäinen näki jo silloin, miten vaikeaa ja hidasta on leikata päästöjä.
– Nyt tehdään asioita, joita olisi pitänyt tehdä 90-luvun alussa.
Kokoomukseenkin syntyi sinivihreä siipi, joka halusi yhdistää ympäristönsuojelun ja vapaan yrittäjyyden. Ydinjoukko mahtui yhteen bussiin, eikä liike koskaan kasvanut erityisen suureksi.
Pietikäinen sanoo, että edelleen kokoomusta vaivaa yksi puute: puolueessa puhutaan ympäristön puolesta ja todetaan, että ollaan järkivihreitä, mutta kun pitää tehdä vaikea päätös, joka koskee vaikkapa teollisuutta, siihen ei kyetä.
– Talouden puolella kokoomuslaiset ymmärtävät hyvin, että ylivelkaantua ei voi. Ympäristöpuolella vastaavaa ei tajuta.
Entä ketkä mahtavat ajatella Pietikäisen kanssa samalla tavoin? Ketkä ovat hänen aatteellisia perijöitään? Hän vastaa, ettei mielellään puhu nykypoliitikoista, mutta suostuu toteamaan, että arvostaa kansanedustaja Saara-Sofia Siréniä ja ministeri Kai Mykkästä.
Vielä keväällä 2004 Pietikäinen kehotti eduskuntavaaliehdokas Jan Vapaavuorta (kok.) tulemaan ulos ”oikeistolaisesta kaapista”. Siihen aikaan Pietikäisen ja Vapaavuoren ajattelut erosivat toisistaan.
Vapaavuoresta on tullut Helsingin pormestari. Viime vuosina hän on muun muassa vastustanut automarketteja, perännyt energiatehokkuutta ja vaatinut teollisuutta vähentämään hiilipäästöjä.
Pietikäisen mukaan Vapaavuori on joutunut miettimään ympäristöasioita ja päätynyt tekemään johtopäätöksiä.
– Hän on tyypillinen tiedostava kokoomuslainen: kun oppii uuden asian, sitä ei enää saa päästään pois, Pietikäinen toteaa.
Vaalien jälkeisessä eduskunnassa Pietikäistä tuskin nähdään. Alkukesällä 2019 järjestetään EU-parlamentin vaalit, ja niissä hän aikoo asettua ehdolle.
– Jos äänestäjät ja jumala suovat, mielelläni jatkan Euroopan parlamentissa.
Pietikäinen sanoo pitävänsä niistä älyllisistä haasteista, joita EU-parlamentti tarjoaa. Meppejä istuu samassa talossa 751 EU:n jokaisesta jäsenmaasta, joten mielipiteiden kirjo on suuri.
– Se on melkoinen spektri, mutta myös opettavaista. Aina kun tekee mieli väittää vastaan, kannattaa kuunnella ensin. Tekisi hyvää monelle suomalaispoliitikolle.
EU-parlamentti on hänen mielestään parhaimmillaan ratkoessaan asioita, jotka ovat liian pieniä kansallisvaltioille. Niihin kuuluvat talouden vakaus, kilpailukyky, digitalisaatio ja tietenkin ilmastonmuutos.
– Agendalla on ihmiskuntakysymyksiä. Tässä on oikeasti hätä kädessä.