Vihreiden Emma Kari HS:lle: Olisi pitänyt olla tarkempana

Kansanedustaja on pahoillaan Vaasan sairaalan äänestyksessä tapahtuneesta.

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari selittää Helsingin Sanomille perjantain äänestyksen tapahtumia eduskunnassa.

– Tekniikkaa on turha syyttää, minun olisi pitänyt olla itse tarkempana. Olen tästä äärimmäisen pahoillani ja harmillista oli tietysti myös se, että niin moni oppositiokansanedustaja oli poissa salista kokonaan, Kari totesi viestissään HS:lle .

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansalaisaloite Vaasan keskussairaalan laajasta ympärivuorokautisesta päivystyksestä kaatui perjantaina tiukassa äänestyksessä äänin 91-92. Vihreiden kansanedustaja Emma Kari merkittiin äänestyksessä eduskunnassa poissaolevaksi, vaikka hän itse kertoi äänestäneensä asiasta. Jos Karin ääni sairaalan päivystyksen puolesta olisi rekisteröitynyt, tasatuloksen jälkeen olisi käyty uusi suljettu lippuäänestys.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kari kertoi perjantaina Iltalehdelle äänestyskoneissa olleen viime päivinä ongelmia. Hän kuitenkin myös totesi, että oli saattanut väsyneenä painaa nappia liian myöhään.

Eduskunta tiedotti lauantaina eduskunnan äänestysjärjestelmän toimineen koko viikon moitteettomasti. Eduskunnan mukaan Vaasan äänestystä edeltäneet kuusi äänestystä rekisteröityivät Karin kohdalla asianmukaisesti, joten mikään ei viittaa siihen, että hänen painikkeissaan olisi ollut teknistä tai muutakaan vikaa.

– Edustaja Kari jätti todennäköisesti painamatta äänestyspainiketta ja rekisteröityi poissaolevaksi, eduskunnan tiedotteessa todettiin.

Mainos