Vihreiden eduskuntaryhmässä on reagoitu jyrkästi puheenjohtaja Pekka Haaviston kommenttiin siitä, ettei puolue sulje pois hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.
Puolueen entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö tviittaa, ettei ”ketään pidä demonisoida, vaan kaikkien ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa on puolustettava”.
– Juuri siksi on käytännössä mahdotonta, että vihreät voisi sopia hallitusohjelmasta perussuomalaisen puolueen kanssa, Niinistö jatkaa.
Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto puolestaan toteaa, että ihmisoikeudet ratkaisevat. Hänen mukaansa vihreät voisi harkita yhteistyötä perussuomalaisten kanssa jos puolue kunnioittaisi ihmisoikeuksia. Nyt niin ei hänen mukaansa kuitenkaan ole.
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen pitää ”päivänselvänä”, etteivät vihreät ja perussuomalaiset mahdu samaan hallitukseen.
– Erot asia- ja arvokysymyksissä liian suuret. Emme olisi mahtuneet 2015 ja sittemmin ps vain radikalisoitunut, hän tviittaa.
Kansanedustaja Ozan Yanar toteaa, ettei vihreät mahdu samaan hallitukseen ”puolueen kanssa, joka ammentaa voimansa ihmisryhmien leimaamisesta ja pelon lietsonnasta”.
Emma Karin mukaan vihreiden periaate on, että kaikkien kanssa keskustellaan.
– Vihreiden ja perussuomalaisten näkemykset ihmisten yhdenvertaisuudesta ovat kuitenkin niin kaukana toisistaan, ettei hallitusyhteistyölle ole perusteita, kansanedustaja Kari jatkaa.
LUE MYÖS:
”Aivan outo ulostulo” – vihreistä tyrmäys Pekka Haavistolle
Ihmisoikeudet ratkaisevat. Jos @persut kunnioittaisi ihmisoikeuksia, vihreät voisi harkita hallitusyhteistyötä sen kanssa. Nyt niin ei ole. @vihreat
— Outi Alanko-Kahiluoto (@outialanko) December 14, 2018
https://twitter.com/OP_Parviainen/status/1073479851418488832
Emme mahdu samaan hallitukseen puolueen kanssa, joka ammentaa voimansa ihmisryhmien leimaamisesta ja pelon lietsonnasta.
Linjamme on todella kirkas ja olemme aina yhteisesti taistelleet ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien puolesta. #vihreät
— Ozan Yanar (@yanarozan) December 14, 2018
Ketään ei pidä demonisoida, vaan kaikkien ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa on puolustettava. Se on juuri oikea tavoite.
Juuri siksi on käytännössä mahdotonta, että vihreät voisi sopia hallitusohjelmasta perussuomalaisen puolueen kanssa.
Me puolustamme jokaisen ihmisarvoa, aina.
— Ville Niinistö (@VilleNiinisto) December 14, 2018
Vihreät ei tingi ihmisoikeuksista tai ihmisten yhdenvertaisuudesta. Vihreä periaate on, että kaikkien kanssa keskustellaan. Vihreiden ja perussuomalaisten näkemykset ihmisten yhdenvertaisuudesta ovat kuitenkin niin kaukana toisistaan, ettei hallitusyhteistyölle ole perusteita.
— Emma Kari (@EmmaKari) December 14, 2018