Satu Hassi: Harvinainen asiakirja, voi olla samaa mieltä

Paikkatietopoliittinen selonteko on vihreiden kansanedustajan mukaan osoitus siitä, miten EU-lainsäädäntö voi poikia järkeviä kansallisia toimia.

Vihreiden kansanedustaja Satu Hassin mukaan julkisin varoin tuotetun tiedon tulee olla pääsääntöisesti avointa ja maksutonta.

– Monissa maissa valtiovarainministeriöillä on ollut taipumus vaatia julkishallinnon yksiköitä hankkimaan tuloja myymällä tietoa. Kansantalouden kannalta paljon merkittävämpää on, että avoin, tarkka ja helppokäyttöinen paikkatieto auttaa yrityksiä, sekä teollisuutta että palveluyrityksiä kehittämään toimintaansa, hän totesi eduskunnassa keskiviikkona.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hassi piti puolueensa ryhmäpuheen valtioneuvoston paikkatietopoliittisesta selonteosta.

Hän nosti MAAS:n eli liikenteen palveluna esimerkiksi paikkatietoa hyödyntävästä uudesta palvelusta.

– Hyvässä tapauksessa MAASista muodostuu vaihtoehto yksityisautoilulle, kun julkisen liikenteen palvelun voi ostaa ovelta ovelle ilman, että tarvitsee erikseen maksaa esimerkiksi taksista tai paikallisbussista, junasta ja kaupunkipyörästä. Parhaassa tapauksessa tämä auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta ja parantaa yhteiskunnan resurssitehokkuutta eli luonnonvarojen järkevää käyttöä, Hassi linjasi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vihreät kiittelee selontekoa.

– Valtioneuvoston paikkatietopoliittinen selonteko on hallituksen asiakirjaksi harvinainen, koska päälinjoista voi olla samaa mieltä, Hassi totesi.

Hänen mukaansa selonteko on esimerkki siitä, miten EU-lainsäädäntö voi antaa sysäyksen järkeville kansallisille toimille.

Mainos