Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa sivuillaan, miten pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on keskustan tukemana lisännyt pysyviä menoja kuluvan vaalikauden aikana viidellä miljardilla eurolla.
– Kyllä, 5 000 000 000 eurolla. Se on käsittämättömän suuri menolisäys ja vielä suuremmaksi sen tekee se, että tämä kaikki on päätetty rahoittaa nyt ja tulevaisuudessa 100-prosenttisesti velkarahalla. Koko tämä pysyvien menojen lisäys on tehty ilman päätöksiä sen tulopohjan rahoittamisesta, Timo Heinonen toteaa.
Heinonen siteeraa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajaa Aki Kangasharjua. Tämän mukaan ”Velkaantumista pitäisi ajatella seuraavan sukupolven, nykyisten koululaisten näkökulmasta. Täytyy ajatella, mikä on meidän velkataakkamme ja korkotaso 2030-luvulla” ja ”Kyse on riskeistä. Hallitus haluaa ottaa riskiä velkaantumisesta, mutta se ei halua ottaa riskiä siitä, että tekisi kipeitä työllisyyspäätöksiä. Tämä minua ihmetyttää”.
Etlan tiedotteessa Timo Heinosen mielestä pysäyttävin ja huolestuttavin oli otsikko ”Hallituksen työllisyystavoitteet tuskin toteutuvat”.
– Nyt on jo selvää, että työmarkkinat selvisivät koronakriisistä odotettua pienemmin vaurioin. Koronakriisin aikana maamme työttömyysaste nousi 6,7 prosentista vain prosenttiyksikön. Lomautettuna oli kuitenkin huomattava määrä palvelualojen työntekijöistä ja on totta, että korona kuritti eri aloja hyvin eri ottein.
– Itse olen edelleen enemmän kuin huolissani matkailu- ja ravintola-alan tilanteesta ja myös tapahtuma- ja kulttuurialan tilanteesta. Jostain kumman syystä Marinin hallitus ei halua näitä päästää koronaikeestä irti millään. Nämä alat ovat jo kyykyssä ja siellä ne näköjään halutaan myös pitää?
Samaan aikaan valtion ja kuntien menot jatkavat kansanedustajan mukaan rajua kasvuaan koronan jälkeenkin. Vaikka meno- ja veropäätöksistä lähes 15 miljardia euroa liittyy koronaepidemiaan, on hänen mukaansa homman ydin siinä, että lisäksi on tehty noin viiden miljardin päätökset muista menoista.
– Ja näille menoille ei ole euroakaan keksitty tai etsitty rahoituspohjaa. Ne maksetaan velaksi lasten ja lastenlastemme piikkiin.
Heinonen lainaa vielä kerran Kangasharjua: ”Aikana, jolloin meillä on kahdeksan miljardin euron kestävyysvaje olisin katsonut kriittisesti tätä viittä miljardia. Oppivelvollisuuden nosto, kahden vuoden esikoulu, hoitajamitoitus – kaikki voidaan perustella, mutta hyvät menokohteet pitäisi punnita sen mukaan mihin meillä on rahaa”.
– Näinhän se on ja esimerkiksi maksuttoman toisen asteen olisi voinut ratkaista paljon edullisemmin ja vastuullisemminkin, ilman opiskelupakkoa, mikä ei näytä edes toteutuvan.