Ville Niinistön mielestä viime päivien keskustelu Venäjän länsimaihin kohdistamista painostuskeinoista osoittaa, kuinka herkkä aihe turvallisuuspolitiikka Suomessa on.
– Muiden maiden osalta se on jo todennettua, kynnys myöntää vaikuttaminen Suomessa korkea. Silti trollitoiminta ja rahoituskanavien käyttö selvää meilläkin, vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö tviittaa.
Ville Niinistö toteaa, että ”äärimmäisiin esimerkkeihin” takerrutaan, koska aihe on todellinen ja huolta herättävä, mutta ei haluta, että sitä liioitellaan tai sillä lietsotaan pelkoa.
– Suomalainen tapa suhtautua todelliseen ongelmaan on puhua siitä vähemmän kuin epätodellisesta.
Valtioneuvoston kanslian alaisen turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston arviot ovat viime päivinä herättäneet huomiota. Arvioissa pohditaan tapoja, joilla Venäjä voisi yrittää vaikuttaa vaaleihin Suomessa. Ilta-Sanomat on julkaissut arvioita sanasta sanaan tässä. Esiin on nostettu hurjimpia ja samalla myös epätodennäköisimpiä vaikuttamiskeinoja.
Varmasti osin siksi tässä takerrutaan äärimmäisiin esimerkkeihin, koska aihe on todellinen ja huolta herättävä, mutta ei haluta että sitä liioitellaan tai sillä lietsotaan pelkoa.
Suomalainen tapa suhtautua todelliseen ongelmaan on puhua siitä vähemmän kuin epätodellisesta.
— Ville Niinistö (@VilleNiinisto) November 1, 2017
LUE MYÖS:
Riita repesi Venäjästä: Mitä suurlähettiläs saa sanoa?