Viron valtion omistama rautatieyhtiö Elron on ilmoittanut rajoittavansa polkupyörien ottamista mukaan juniin. Viron yleisradion mukaan rajoitukset pätevät kesäkuukausina. Osassa vuoroja pyörät kielletään kokonaan.
Elron kertoo ottavansa päätöksellä huomioon muun muassa lastenvaunujen kanssa kulkevat tai pyörätuolia tarvitsevat matkustajat. Matkustajien kerrotaan myös valittaneen yhtiölle polkupyörien sotkevan vaatteita ja vaikeuttavan liikkumista junissa.
Elron kieltää pyörät muun muassa vilkkailla Tarton, Narvan ja Viljandin reiteillä. Yhtiön mukaan yksi polkupyörä vie tilan usealta matkustajalta.
– Ymmärrämme, että polkupyöräkielto voi turhauttaa pyöräilijöitä, mutta matkustajien mukavuus, turvallisuus ja matkavaihtoehdot ovat samalla tärkeämpiä, Elronin tiedotteessa todetaan.
Yhtiö julkaisee tietoja pyöräkielloista verkkosivuillaan. Kieltojen tarkoista ajankohdista ei ole vielä tietoa.