Viron hallitsevaa reformipuoluetta edustava Kalle Palling kehuu Suomen maahanmuuttopolitiikkaa joustavaksi ja tehokkaaksi ja toteaa, että Viro voi ottaa siitä oppia.
”Valtaosa virolaisten keskuudessa leviävistä puheista maalaa pakolaiset vain taloudelliseksi taakaksi maalle. Huomioon ei oteta matalaa syntyvyyttämme, työvoimapulaa ja ikääntyvää väestöä”, juuri Suomessa vieraillut Palling toteaa Viron yleisradiolle.
Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla
Hän sanoo Viron voivan ”hyötyä Suomen kokemuksesta maahanmuuton kanssa”.
”Esimerkiksi syyskuussa Suomeen tuli 11 000 turvapaikanhakijaa. Heitä oli asukasta kohden lähes yhtä monta kuin Saksassa ja Ruotsissa”, hän muistuttaa.
Viro on sitoutunut ottamaan vähintään 500 turvapaikanhakijaa EU:n uudelleensijoitusohjelman puitteissa.