Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi sunnuntaina Rossija 1 -kanavalla esitetetyssä haastattelussa ensi kertaa avoimesti, että hän harkitsisi pyrkimistä viidennelle kaudelle, mikäli Venäjän uusi perustuslaki hyväksytään tulevasssa kansanäänestyksessä.
Perustuslain muutokset muun muassa ”nollaisivat” Putinin presidenttikaudet ja antaisivat Venäjän pitkäaikaiselle johtajalle mahdollisuuden jatkaa vallankahvassa vuonna 2024 kahden perättäisen kauden rajoituksen estämättä.
Vladimir Putin kommentoi samassa yhteydessä myös mahdollisen seuraajansa etsintää. Putin varoitti, että hänen luopumisensa vallasta vuonna 2024 voisi häiritä ”hallitustyön normaalia rytmiä” jo vuonna 2022, kun virkamiehistön silmät eri hallinnon tasoilla alkaisivat ”vaellella” seuraajien etsinnässä.
– Meidän on tehtävä töitä eikä etsittävä seuraajia, Putin sanoi.
Media tiukkasi maanantaina Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovia presidentin erikoisesta lausunnosta. Meduza on kerännyt tästä löytyvään juttuunsa eri medioiden kysymyksiä ja Peskovin vastauksia.
Dmitri Peskovilta kysyttiin muun muassa, tuleeko Putinin kommentti ymmärtää niin, ettei Venäjän järjestelmä toimi normaalisti, kun edessä on vallan vaihtuminen sekä onko Putin itse tyytyväinen järjestelmään.
Dmitri Peskov vastasi presidentin olevan tyytyväinen Venäjän nykyiseen järjestelmään ja että järjestelmä on osoittanut kestävänsä paineen alla.
– Presidentti on jo selittänyt tilanteen mahdollisen uhan. Kyse on oikeastaan byrokraattisen ja kansallisen maailmamme ominaisuudesta. Mutta tämä ei ehdottomasti tarkoita, etteikö järjestelmä toimisi tilanteessa, jossa valta vaihtuu. Valta vaihtuu. Kierron prosessi käy jatkuvasti ja tämän sivuuttaminen olisi väärin, Peskov muotoili.
Kysymysten perusteella toimittajat pitivät Peskovin vastauksia kuitenkin ristiriitaisina. Pian Kremlin tiedottajaa pyydettiin esimerkiksi nimeämään, keitä olisivat nämä virkamiehet, jotka lopettaisivat työnteon ja alkaisivat etsiä seuraajia Putinille, mikäli hän luopuisi vallasta.
– Voimme (nimetä heidät), mutta emme aio tehdä niin (naurua). Tämä oli tietysti vitsi. Kysymys on absurdi. Teidän on ymmärrettävä, ettei tässä ole kyse tietyistä ihmisistä vaan yleisestä ilmapiiristä, Dmitri Peskov selitti.
Peskov totesi vastauksissaan myös, ettei perustuslakiuudistuksen ”ainoa syy” ole Putinin valtakausien nollaaminen. Lopulta Peskov totesi asiasta useaan otteeseen tivanneelle Bloombergin toimittajalle selittävänsä asian hänelle erikseen.