Suomen bruttokansantuote ei ole supistunut viime kevään jälkeen, mutta loppuvuonna ei vielä ole päästy kasvuunkaan. Niinpä koko vuoden kasvu jää negatiiviseksi.
Talous kuitenkin kääntyy ministeriön ennusteen mukaan nousuun ensi vuonna. Bruttokansantuotteen kasvu tosin jäisi vain 0,8 prosenttiin. Vasta vuonna 2015 kasvu kiihtyisi 1,8 prosenttiin.
Tärkeimpien vientimaittemme talouskasvu alkaa vahvistua ja maailmankauppa vilkastuu vähitellen, minkä uskotaan vetävän vientimme hitaaseen nousuun. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto kuitenkin muistuttaa, että Suomen talouskasvu on historiaan nähden vaimeaa.
– Me olemme kyllä pääsemässä talouden kasvuun mukaan meidän nettovientimme kautta, mutta jotta päästäisiin kovempiin kasvulukuihin nettoviennin kasvuvauhdin tulisi olla selkeästi kovempi, kertoi kansantalousosaston suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen torstaina ennusteen julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
Kotimaisesta kysynnästä ei ole ensi vuonna talouskasvun vauhdittajaksi. Yksityisten investointien ennustetaan vähenevän 3,6 prosentilla, ja kotitalouksilla näkymät ovat vaikeat. Työllisyyskin heikkenee ensi vuonna, ja työttömyysaste nousee 8,4 prosenttiin.
Julkinen velka kasvaa edelleen sekä nimellisesti että suhteessa kokonaistuotantoon. Ministeriö ennustaa velkasuhteen nousevan ensi vuonna 60 prosenttiin.