Suhdannekäänne on ministeriön mukaan tulossa loppuvuonna, mutta se on hyvin loiva ja sen tulokin on epävarmaa.
Maailmantalouden uskotaan lähtevän kasvuun, mutta Suomen viennin kehityksen ennustaminen on aiempaa hankalampaa. Syynä tähän on Aasian merkityksen kasvu maailmankaupassa.
Maailmankaupan kasvu on keskittynyt Aasian maiden väliseen kauppaan. Finanssineuvos Mika Kuismasen mukaan kehitys alkoi jo 90-luvun puolivälissä ja on kiihtynyt 2000-luvulla.
– Sellaisia tuotteita, joita meidän teollisuudessamme on aikaisemmin valmistettu, valmistetaan nyt siellä, Kuismanen sanoi ministeriön suhdanne-ennusteen julkistamistilaisuudessa keskiviikkona Helsingissä.
Ministeriössä uskotaan, että investointeja tukeva palveluvienti tulee tulevaisuudessa vetämään parhaiten.
Kehnon talouskehityksen takia julkisyhteisöjen tulot eivät tule saavuttamaan menoja. Valtiontalous pysyy ministeriön mukaan syvästi alijäämäisenä. Ensi vuonna alijäämää olisi kolme prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä tarkoittaisi noin kuuden miljardin euron alijäämää.