Voiko viemäriin kaataa kiehuvaa vettä? Asiantuntijat vastaavat Kotiliedessä

Perinteisesti kiehuvan veden on peloteltu lyhentävän viemäriputkiston käyttöikää.
Vesi kiehuu kattilassa Helsingissä 18. joulukuuta 2018. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Vesi kiehuu kattilassa Helsingissä 18. joulukuuta 2018. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Nykyaikaiset viemärit kestävät hyvin pieniä määriä kiehuvaa vettä, asiantuntijat kertovat Kotiliedelle.

Perinteisesti kiehuvan veden kaatamisesta viemäriin on varoiteltu, sillä sen on arveltu lyhentävän viemäriputkiston käyttöikää. Asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi ruoanlaitossa syntyvän kiehuvan veden määrä on kuitenkin niin pientä, ettei sen kaatamisella viemäriin ole mitään vaikutusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kiehuvaa vettä voidaan laittaa nykyaikaiseen kiinteistöviemäriin pieniä määriä ja lyhyellä kuormitusajalla, esimerkiksi 5–10 litran kattilallisen kiehuvaa vettä voi kaataa viemäriin, rakennusten putkijärjestelmiä toimittavan Uponorin tuotepäällikkö Tero Smolander kertoo Kotiliedelle.

Kiehuvaa vettä voi hyödyntää myös tukosten avaamisessa.

Asiantuntijat kuitenkin huomauttavat, että viemäriin ei kannata kaataa yhtäjaksoisesti satoja litroja kiehuvaa vettä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pelottelu putkistoja tuhoavasta kiehuvasta vedestä juontaa juurensa 1960-luvulle, jolloin alettiin valmistaa PVC-muovisia viemäriputkia. Ne eivät kestäneet kuumuutta kovin hyvin

Viemäriputkiston muovin laatua alettiin kehittää lämmönkestävämmäksi 1970-luvulta lähtien.

Mitä uudemmat putkistot talossa on, sitä todennäköisemmin se kestää kuumuutta. Asiantuntijoiden mukaan kestävyyteen vaikuttavat putkiston valmistusajankohdan lisäksi asennusympäristö, putkikoko ja se, onko järjestelmä asennettu maahan vai koteloitu sisätiloihin.

Mainos