Voitonjako valtiolle oli syömässä Solidiumin tuottoja ja omistuksia

Solidiumin sijoitusten arvo laski melkoisesti viime vuoden toisella puoliskolla ja tuotto valahti miinukselle.

Solidiumin kaikkien sijoitusten arvo laski kesäkuun lopun 9,7 miljardista 8,1 miljardiin euroon. Kaikkien sijoitusten tuotto oli -4,8 prosenttia katsauskaudella ja 6,2 prosenttia viimeisen 12 kuukauden ajalta.

Solidium on valtion osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Solidium muistuttaa, että viime vuoden heinä-joulukuussa arvonmuutoksen lisäksi sijoitusten määrä laski voitonjaon takia. Solidiumin tulos ennen arvonalentumisia oli 151 miljoonaa euroa, mutta yhtiö maksoi valtiolle voitonjakoa lähes 1,1 miljardia euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Pääoman palauttaminen omistajalle yli saadun osinkovirran edellyttää omistusten myyntejä, mikä näkyy osaltaan osinkotuottojen jatkuvana pienentymisenä, toteaa Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen tilinpäätöstiedotteessa.

Solidiumin viiden viime vuoden aikana jakama voitonjako on nyt kasvanut 3,7 miljardiin euroon.

Järvinen muistuttaa myös, että monissa Solidiumin salkkuyhtiöissä öljyn ja muiden raaka-aineiden hintakehitykseen sekä teollisuuden investointiaktiivisuuteen liittyvällä epävarmuudella on huomattava merkitys.

Mainos