Pitkän linjan yritysjohtaja ja hallitusammattilainen, vuorineuvos Jorma Eloranta arvostelee SDP:n ajamaa institutionaalisten sijoittajien lähdeveroa.
SDP:n vero-ohjelmassa esitetty viiden prosentin lähdevero ei puolueen mukaan esimerkiksi viiden prosentin suuruisena heikentäisi juurikaan eläkerahastojen tuottoja, koska se koksisi niistä vain pientä osaa. SDP on mediatiedon mukaan ajanut veroa hallitusneuvotteluissa.
– SDP:n lähdevero koskisi vain suomalaisia yhtiöitä. SDP siis haluaa ratkaisun, joka suosii eläkevarojen sijoittamista ulkomaille, Jorma Eloranta toteaa.
Hän on jakanut Twitterissä Helsingin Sanomien jutun, jossa kerrotaan veroesityksen finanssialan kulisseissa synnyttämästä kiistasta. HS:n tiedon mukaan työeläkevakuuttajien etujärjestö Tela on kieltäytynyt lähtemästä mukaan veron julkiseen kritisoimiseen. Finanssiala ja työnantajien kattojärjestö EK ovat puolestaan vastustaneet esitystä osinkotuottojen lähdeverosta ankarasti, ja vaatineet kulisseissa myös Telaa mukaan. HS:n mukaan Suvi-Anne Siimeksen johtama Tela on katsonut, ettei työeläkealan tule lähteä poliittiseen kamppailuun kesken hallitusneuvotteluiden.
Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander arvioi hiljattain, että SDP:n esittämä vero voisi johtaa jopa eläkkeiden leikkaamiseen.
Vero kohdistuisi sellaisiin omistajatahoihin, jotka tällä hetkellä eivät maksa saamistaan osingoista veroa. Tällaisia ovat Kianderin mukaan monet ulkomaiset sijoittajat, mutta myös kotimaiset yleishyödylliset yhteisöt, joita ovat säätiöt, yhdistykset ja työeläkelaitokset.
Hänen mukaansa lähdeveron ajatus on houkutteleva, koska Suomesta maksetaan vuosittain runsaasti verovapaita osinkoja ulkomaisille omistajille.
− Toisaalta verovapaat osingot ovat taas tärkeitä kotimaisille yleishyödyllisille sijoittajille. Näistä merkittävimpiä ovat eläkelaitokset. Osinkojen verottaminen pienentäisi eläkelaitosten verojen jälkeisiä sijoitustuottoja ja heikentäisi siten koko työeläkejärjestelmän rahoitustasapainoa, hän totesi.
Jaakko Kianderin mukaan työeläkelaitoksilla ei ole mitään omia voittovaroja, joita voitaisiin verottaa, vaan sijoitustuotot käytetään joko nykyisten eläkkeiden tai tulevien eläkevastuiden rahoittamiseen. Esimerkiksi viiden prosentin lähdevero merkitsisi hänen mukaansa noin 150 miljoonaa euron supistusta eläkelaitosten sijoitustuottoon.
– Arvioitua lähdeverosummaa voi verrata työeläkemaksujen perusteena olevaan noin 80 miljardin euron palkkasummaan. 150 miljoonaa euroa on noin 0,2 prosenttia palkkasummasta. Osinkojen verottaminen aiheuttaisi tämän suuruisen korotuspaineen työeläkemaksuihin, Kiander arvioi.
Myös Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yritysjuridiikan professori Reijo Knuutinen on varoittanut, että lähdevero uhkaisi siirtyä suomalaisten maksettavaksi.
SDP:n lähdevero koskisi vain suomalaisia yhtiöitä. SDP siis haluaa ratkaisun, joka suosii eläkevarojen sijoittamista ulkomaille. 👎🏾 Finanssialan kulisseissa kiista: Eläkeyhtiöiden edunvalvoja kieltäytyi lähtemästä poliittiseen kamppailuun Sdp:tä vastaan https://t.co/KLZXpPkjRe
— Jorma Eloranta (@JormaEloranta) May 24, 2019