[rev_slider alias=”ilkka-kanerva” mode=”header”][/rev_slider]
Istua 42 vuotta kansanedustajana, se on pitkä aika, sehän on melkein puolet 100-vuotiaan Suomen historiasta. Ilkka Kanerva (kok.) ei halua suurennella kumpaakaan numeroa.
– 42 on pelkkä luku. Ei sillä ole mitään välitöntä merkitystä. Ja itsenäisyys on toki arvo, mutta ei Suomi ole satavuotias, vaan tarina ulottuu helposti tuhannen vuoden taakse.
Suomen ”miraakkelimainen” nousu nälänhädästä ja kurjuudesta maailman rikkaimpien maiden joukkoon johtuu monesta seikasta, Kanerva sanoo, ja mainitsee kaksi tärkeintä.
Ensimmäinen on koululaitos, jota alettiin rakentaa 150 vuotta sitten. Toinen on säätykierto, jonka ansiosta eri asemissa olevat ihmiset joutuvat ratkomaan asioita yhdessä, saman pöydän ääressä.
– Samassa huoneessa piti kohdata toisia silmästä silmään ja ratkaista yhteisiä asioita. Se opetti suomalaiset yhteen.
Kanerva, Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja, itse on tämän ajattelun tuote. Hän sanoo, että ratkaisevaa ei ole, edustaako ihminen kepua, demareita tai kristillisiä, vaan mikä on tämän ”ote asioihin”.
– Minua ätöö ajattelu, jossa lokeroidaan ihmiset siten, että jos olet vihreä, olet tyhmä, tai että ei demareiden kanssa voi Suomea rakentaa. Tästä seuraa, että sinuun suhtaudutaan samalla tavalla.
Porvarillisen työn arkiston elämäkerrassa todetaan, että 1970-luvulla nuorella Ilkka Kanervalla oli kaksi päätavoitetta: kokoomuksen hallituskelpoisuuden palauttaminen sekä puolueen sisäisen oikeiston nujertaminen.
Kanerva allekirjoittaa arvion.
– Se on ehdottomasti oikea.
Tavoitteen luonnokset valmisteltiin Paimion motellissa ja niitä esiteltiin suuremmalle kokoomusyleisölle, porvariparlamentille, Turun konserttitalossa 1974.
Hallituskelpoisuus edellytti muutamaa asiaa. Kokoomuksen kannatusta piti nostaa, ja keskiluokka piti saada tukemaan puoluetta. Sosiaali- ja kulttuuripoliittista otetta piti vahvistaa, jotta elitistinen maine korjaantuisi. Yhteistyösuhteet piti normalisoida.
– Piti saada presidenttiin sellaiset suhteet, että meitä ei pystytä ulkopoliittisella poltinraudalla kärventämään, Kanerva sanoo.
Siihen aikaan monet pitivät kokoomusta liian oikeistolaisena hallitukseen. ”Presidentti” taas viittaa tietenkin aurinkokuningas Urho Kekkoseen, johon Kanerva tutustui nuorena poliitikonalkuna. Kekkonen kutsui hänet Tamminiemeen ”lastenkutsuille” eli nuorten poliitikkojen tapaamiseen ja kiinnostui hänen ajatuksistaan.
– Siellä ei taatusti ollut kokoomuslaisia lähelläkään ennen minua. Mä olin vähän rebel (kapinallinen).
[rev_slider alias=”ilkka-kanerva-2″][/rev_slider]
Kanerva sanoo, että Kekkonen loi häneen nopeasti suorat suhteet. Adjutantti saattoi soittaa nuorelle kansanedustajalle ja kysyä, olisiko tällä aikaa käväistä Tamminiemessä.
– Tiedän, että Kekkonen pyrki saamaan kokoomuksen hallitukseen. Kekkonen näki vaivaa ja puhui Neuvostoliiton suurlähettiläälle (Vladimir) Stepanoville kokoomuksen ulkopoliittisen luotettavuuden puolesta, Kanerva sanoo.
Hän sanoo, että kertoi tapaamisistaan Kekkosen kanssa kokoomuksen puheenjohtajalle Harri Holkerille.
Kaikki eivät pitäneet Kanervan linjasta.
– Se oli myrkkyä kokoomuksen eduskuntaryhmälle, hän muistelee.
Puolueen niin sanottu oikeistolainen siipi syytti Kanervaa Neuvostoliiton hännystelystä ja Kekkosen tukemisesta. Kanerva puolustautuu edelleen ja sanoo, että jos kokoomus ei olisi pyrkinyt hallitusvaltaan, se olisi jäänyt harrastelijapuolueeksi.
Jopa Kekkosen valinta poikkeuslailla presidentiksi oli hänen mielestään oikeutettu teko, koska sillä turvattiin Suomen lähentyminen länsimaiden kanssa.
– Ilman poikkeuslakia Suomen tie EEC-merkeissä olisi päättynyt. Demokratian polvet notkuivat matkalla länteen.
EEC tarkoittaa Euroopan talousyhteisöä eli EU:n edeltäjää.
”Mulle ei paljon merkitse, mitä joku edustaa, onko se RKP, kristilliset, kepu, demari tai vihreä. Tärkeintä on, mikä ihmisen ote asioihin on.”
Yksi kovimpia Kanervan vastustajia oli kansanedustaja Tuure Junnila (kok.). Kanerva muistelee, että heillä oli ”kanoja kynittävänä” keskenään.
Tähän nähden on kiinnostavaa, että kun Kanerva vuonna 1980 teki lopulta pro gradu -työnsä Turun yliopistoon – kun kokoomuksen ”oikeistolaiset” olivat ensin naljailleet hänelle saamattomuudesta – työn aiheeksi valikoitui Tuure Junnilan idänpolitiikka.
Kanerva sanoo, että hän nimenomaan halusi perehtyä vastapuolen ajatteluun. Samaa lienee ajatellut Junnila, koska hän antoi arkistonsa Kanervan käyttöön.
Junnilan papereista selvisi kiinnostavia asioita, kuten se, että Junnila laati pääkirjoitusluonnoksia suureen saksalaiseen päivälehteen. Hänen aiheisiinsa kuului Finnlandisierung eli suomettuminen.
– Kun lehti ilmestyi, Junnila esitteli sitä eduskunnassa ja sanoi, että katsokaa miltä Suomen ulkopolitiikka näyttää, Kanerva sanoo.
Kekkosen aikana kokoomuksen hallitustoive ei toteutunut, vaan vasta vuonna 1987. Kanervan mukaan asian ratkaisi kassakaappisopimus, jossa kokoomus, keskusta ja RKP sopivat jakavansa hallitusvastuun. Keskustalle jäi lopulta käteen musta pekka, kun SDP nousi hallitukseen kokoomuksen rinnalle.
Kanervan kahdeksan vuotta jatkunut ministerikausi alkoi tuolloin. Ensimmäinen puolikas sujui leppoisissa merkeissä, mutta toisella alkoivat vaikeudet. Kanerva sai kantaakseen työministerin salkun, joka lama-Suomessa merkitsi ylivoimaista tehtävää.
– Konkurssiaalto meni halki Suomen kuin tsunami. Vaikka kaikki liikenevät valtion rahat käytettiin, työttömyyttä saatiin laskettua vain kolme prosenttiyksikköä.
Hallitus esitti lakeja, joilla uudistettaisiin työelämää, ja se ehdotti myös työehtosopimuksiin muutoksia. Yrityksille haluttiin happea, Kanerva sanoo.
– SAK ilmoitti, että jos nämä pannaan toimeen, Suomi löytää itsensä yleislakosta. Lait peruttiin.
Työttömyys kasvoi karmeaa vauhtia. Lyhyessä ajassa puoli miljoonaa suomalaista jäi vaille työtä. Kansa ilmaisi pettymyksensä eduskuntavaaleissa 1995, ja päähallituspuolue keskusta kärsi tappion.
Kokoomus menetti vain yhden paikan. Työministeri Kanervan äänisaalis putosi, mutta kokonaan äänestäjät eivät hylänneet häntä. Hän sai vuoden 1995 eduskuntavaaleissa 6 685 ääntä.
Äänestäjät ovatkin pysyneet hänelle uskollisina vaaleista toiseen. Vuonna 2011, kolme vuotta sen jälkeen kun Kanerva joutui eroamaan ulkoministerin paikalta, hän sai taas melkein 8 000 ääntä.
Yksi selitys hänen menestykselleen lienee taito kohdata ihminen mutkattomasti. Kenen tahansa on helppo lähestyä Kanervaa melkein missä tahansa tilanteessa. Tämä ominaisuus on yllättävän harvalla huippupoliitikolla.
Onko Kanerva opetellut tämän taidon?
– En, kyllä sen täytyy olla dna:ssa.
Hän kasvoi lapsena pienessä kylässä Lokalahdella, jonne asutettiin paljon karjalaisia evakkoja. Tässä monimuotoisessa yhteisössä Kanerva näki maailman pienoiskoossa.
– Minuun on vaikuttanut se, että sain pikkupoikana havainnon toisesta heimosta, jolla on enemmän avoimuutta kuin varsinaissuomalaisilla luontaisesti.
Toisinaan on ottanut lujille, mutta aina Kanerva on onnistunut kokoamaan itsensä ja palaamaan politiikan huipulle. Hän sanoo, että kun alhoon joutuu, ei yleensä kannata etsiä syyllisiä muualta.
– Mieluummin näkisin, että I. Kanervassakin taitaa olla osuutta. Pitää kohdata tosiasiat ja tehdä niin kuin alokkaalle sanotaan: tee uusi asento.
Hän sanoo olevansa tyytyväinen asemaansa. Kysyntää taidoille löytyy sekä koti- että ulkomailla, joten mielessä siintävät jo vuoden 2019 eduskuntavaalit.
– Ei ole mitään syytä panna reppua naulaan. Olen henkisesti sitoutunut jatkamaan ensi kaudella.