YIT luottaa vahvaan asuntomyyntiin vuoden lopulla

Tulosvaroituksen toimitilasegmentilleen antanut rakennusliike kertoo asuntokaupan sujuvan.

Rakennusliike YIT:n väliaikaisen toimitusjohtajan Antti Inkilän mukaan kolmas vuosineljännes oli yhtiölle kaksijakoinen. Asuntojen myynti oli erittäin vahvaa kaikissa toimintamaissa, mutta toimitilapuolella Pasilan Tripla-projekti heikensi kannattavuutta.

– Kolmannen vuosineljänneksen tulokset erityisesti asumisen segmenteissä olivat sen sijaan erinomaisia. Baltian maissa ja Keski-Euroopassa kehitys kevään koronaviruspandemian aiheuttamien vaikeuksien jälkeen oli myönteistä, ja asuntomyynti ylitti viime vuoden vastaavan ajanjakson tason. Venäjällä kappalemääräinen asuntomyynti oli puolestaan koko historian toiseksi korkein, Inkilä kertoo tulosiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

YIT vaihtoi viikko sitten toimitusjohtajaa. Vuodesta 2013 yhtiön johdossa ollut Kari Kauniskangas jätti yhtiön välittömästi. Samalla yhtiö antoi tulosvaroituksen Toimitilat-segmentilleen.

Kielteisten yllätysten välttämiseksi yhtiö parantaa Inkilän mukaan projektinhallintaa ja edistää avointa toimintakulttuuria.

– Näkymämme tämän vuoden lopulle ovat selkeytyneet vahvan asuntomyynnin, hyvän varaustilanteen ja työmaiden suunnitellun etenemisen ansiosta. Tämän myötä palautimme aiemmin tässä kuussa tulosohjeistuksen vuodelle 2020: odotamme konsernin oikaistun liikevoiton olevan välillä 90-110 miljoonaa euroa, Inkilä kertoo.

Mainos