Ranskalainen Sud Ouest -lehti kertoo Itélé-kanavan julkistamiin tietoihin viitaten, että yksi Pariisin jalkapallostadionille iskeneistä terroristeista oli vain 15-vuotias. Tietoa ei ole vahvistettu virallisesti.
Se tukee kuitenkin aiempia silminnäkijäkertomuksia, joiden perusteella jotkut muutkin iskuja tehneistä kahdeksasta terroristista olisivat olleet varsin nuoria.
Europe 1:n toimittaja Julien Pierce oli läsnä Bataclanin-konserttitalolle tehdyssä iskussa. Hän kertoi katselleensa yhtä terroristeista.
Pierce kuvasi häntä ”erittäin nuoren näköiseksi”.
”Hänen kasvonsa olivat lapsenomaiset ja erittäin päättäväiset”, Pierce totesi.
Joidenkin lähteiden mukaan terroristeilla olisi kytköksiä Belgiaan.
Silminnäkijöiden mukaan Le Carillon- ja Le Petit Cambodge -ravintoloihin iskeneet terroristit pakenivat autolla, jossa oli Belgian rekisterikilvet. Asiasta on kertonut muun muassa Le Monde.