Portugalin verrattain hyvän koronamenestyksen takaa voi löytyä yksinkertainen ja edullinen lääkehoito, CNN kertoo.
Portugalissa on todettu liki 40[nbsp]000 koronatapausta. Tautiin on kuollut kuitenkin vain hieman yli 1[nbsp]500 ihmistä. Lukuja voidaan CNN:n mukaan pitää verrattain hyvinä. Portugalin tehohoitokapasiteetti on väkilukuun suhteutettuna eräs EU-alueen pienimmistä. Taudin pelättiin iskevän maahan pahemmin.
Portugalilaisasiantuntijoiden mukaan taustalla voi olla kortikosteroidien käyttö koronapotilaiden sairaalahoidossa.
– Olemme havainneet, että voimme vähentää tulehdusta kortikoterapialla ja parantaa merkittävästi potilaiden keuhkojen toimintaa, Lissabonin yliopistollisen keskussairaalan teho-osaston johtaja, tohtori Nuno Germano sanoo.
Germanon mukaan varhaisessa vaiheessa aloitetun hengityskonehoidon ja kortikosteroidien käytön yhdistelmällä on päästy tilanteeseen, jossa potilaiden hengityskonejaksot eivät ole ylittäneet noin kymmentä päivää.
Lissabonin keskussairaalan hengityskoneissa olleista koronapotilaista noin 60 prosenttia on hoidettu kortikosteroideilla. Hoitoa on sovellettu Portugalissa jo kuukausia.
Kortikosteroidien tehosta vakavien koronatapausten hoidosta on tehty jonkin verran tutkimusta. Eräässä huhtikuussa julkaistussa kirjallisuuskatsauksessa todettiin, ettei siihen mennessä kertynyt tieto täysin tukenut kortikosteroidien käyttöä koronapotilaiden hoidossa. Lääkkeet kytkettiin kuitenkin erässä kiinalaistutkimuksessa merkittävästi alentuneeseen kuolleisuuteen todella vakavien tapausten kohdalla.
Toisessa katsauksessa taas tultiin siihen tulokseen, että kortikosteroidit saattavat alentaa kuolleisuutta vaarallisesta hengitysvaikeusoireyhtymästä eli ARDS:stä kärsivillä koronapotilailla.
Kortikosteroidi deksametasonia luonnehdittiin hiljattain suoranaiseksi läpimurroksi vakavasti sairaiden koronapotilaiden hoidossa. Brittitutkijoiden mukaan deksametsonin on havaittu alentaneen hengityskoneissa olevien potilaiden kuoleman riskiä kolmanneksella ja lisähappea saavien viidenneksellä.