Yksityistä kulutusta kaivataan palvelualoilla – ja toivotaan julkista sektoria apuun

Palvelualojen suhdanteet edelleen vaisut, arvioi Palvelualojen työnantajat Palta tuoreessa suhdannekatsauksessaan.

Palvelualojen työnantajat Paltan suhdannekatsauksen mukaan palveluyritysten odotukset ovat yhä vaisut, eikä näköpiirissä ole kunnollista kasvua.

Lähikuukausien työllisyyskehitys on Paltan mukaan ratkaisevaa kuluttajien luottamukselle, ostovoimalle sekä palvelualojen kehitykselle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yksityisten palvelutoimialojen liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 3,1 prosenttia ja myynnin volyymi 2,1 prosenttia, mikä oli hieman alkuvuotta nopeammin. Tänä vuonna palvelualojen liikevaihdon ennustetaan kasvavan 3,5 prosenttia.

Paltan ekonomistin Matti Paavosen mukaan kuluttajien ostovoiman ja kulutuksen kasvu on vielä äärimmäisen haurasta.

– Heikko työllisyystilanne kalvaa kuluttajien luottamusta siinä määrin, että vain kahden EU-maan kansalaisilla on tällä hetkellä suomalaisia synkemmät tulevaisuudenodotukset. Yksityinen kulutus kattaa 40 prosenttia Suomen kokonaiskysynnästä ja tuota kysyntäerää kaivataan nyt kipeästi, hän kertoo Paltan tiedotteessa.

Julkisesta sektorista digitalisaation edelläkävijä

Paltan toimitusjohtaja Riitta Varpe arvioi, että digitalisaatio antaa mahdollisuuden palvelujen kansainväliselle kasvulle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mielestään julkisen hallinnon pitäisi toimia digitaalisten palvelujen edelläkävijänä hyödyntämällä niitä ja toimimalla niiden kokeilualustana.

– Näin voidaan synnyttää vientikelpoisia palveluinnovaatioita, Varpe ehdottaa.

Lisäksi uudella teknologialla voitaisiin hänen mukaansa parantaa julkisesti rahoitettujen palvelujen tuottavuutta, laatua ja asiakaslähtöisyyttä.

Mainos