Yle julkaisi sitaatin, joka ei pidä paikkaansa – ministeriö oikoo sote-uutisointia

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Yleisradio antoi uutisoinnissaan väärän kuvan sote-lain esittelystä.

Yle julkaisi STM:n mukaan verkkosivuillaan tiistaina uutisen, jossa väitettiin, että sote-uudistuksen valmistelua johtanut Tuomas Pöysti olisi tietoisesti esitellyt lain, jota piti perustuslain vastaisena.

”Pöystin nimiin oli kirjattu sitaatti, joka ei pidä paikkaansa ja antaa väärän kuvan tapahtumista. Ikävä kyllä monet muut mediat ovat julkaisseet virheellisen uutisoinnin pohjalta jatkojuttuja. Myös oikeusoppineet ovat vetäneet siitä varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä”, ministeriön oikaisutiedotteessa todetaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ministeriö toteaa ykskantaan, ettei esittelijä pitänyt lakiesitystä perustuslain vastaisena. Esittelijän vaihdos tehtiin STM:n mukaan jo ”selvästi ennen kuin lakia oli suunniteltu esittelyyn tai sen tarkka sisältö oli sovittu”. Lakia myös täydennettiin ja muutettiin vielä lausuntokierroksen perusteellakin merkittävästi ennen sen esittelyä.

Tiedotteen lopussa on julkaistu ministeriön seuraava kommentti asiaan:

”Tuomas Pöysti ei ole esitellyt lakia, jonka alkuperäinen esittelijä olisi sanonut sen olevan perustuslain vastainen. Ongelmakohdat oli todettu avoimesti esityksen perusteluissa. Myös se tuotiin esiin, että hallitus hakee uudenlaista tulkintaa julkisen ja yksityisen välisestä suhteesta sote-palvelutuotannossa. Kansanvaltaisuuden ja perustuslakivaliokunnan asema huomioon ottaen on tarpeen, että valiokunnassa tehdään tulkinta merkittävässä ja tulkinnanvaraisessa tilanteessa. Tämän tulkinnan pohjaksi annettiin oikeat tiedot. Virkamiehet eivät ole alistuneet perustuslain vastaisesti poliittiseen ohjaukseen.”

Yle julkaisi tiistaina ensin tästä löytyvän jutun. Siinä muun muassa todettiin, että ”Pöystin mukaan mahdollisuutta tarjottiin, koska hallituksen poliittinen ohjaus oli erittäin vahvaa, ja lain perustuslakiongelmat tiedettiin. Tilanne olisi ollut yksittäiselle virkamiehelle kohtuuton”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myöhemmin illalla Yle julkaisi kysymys-vastaus -tyyppisen jutun Pöystin haastattelusta. Sen mukaan Pöystiltä kysyttiin, tiesikö hän, että laissa voi olla perustuslakiongelmia.

– Tiesimme ja ne on kirjattu. Perustuslakivaliokuntahan totesi, että riskit on avoimesti kirjattu hallituksen esitykseen. Ja aika vähän on sellaisia kokonaan uusia ajatuksia, mitä perustuslakivaliokunta ja asiantuntijat esittivät. Perusprobleemat on nostettu esille hallituksen esityksen perusteluissa, hän vastasi Ylen mukaan.

Oikaisu 6.7.2017 16.20: STM on korjannut tiedotettaan myöhemmin torstaina. Yle on sen jälkeen lähestynyt ministeriötä korjauspyynnöllä, jonka mukaan STM:n tiedote antaa edelleen väärän kuvan Ylen toiminnasta. Verkkouutiset kertoo asiasta alta löytyvässä jutussa.

Mainos