Yle: Onko pienillä paikkakunnilla enää takseja?

Taksien saaminen voi olla monilla pikkupaikkakunnilla hankalaa.
LEHTIKUVA / MIKKO STIG
LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Vuoden 2018 taksilain uudistus jakaa edelleen mielipiteitä, ja moni kansanedustaja kannattaakin sen muuttamista. Erityisesti taksien päivystysvelvollisuuden poistaminen on vaikuttanut pikkupaikkakuntiin, kertoo Yle.

Testissä Ylen toimittajat tilasivat taksin puhelimella pienillä paikkakunnilla eri puolella Suomea, ja ajoivat noin 3-5 kilometrin pituisen matkan. Testi toteutettiin eri ajankohtina sekä viikolla ja viikonloppuna, tavoitteena saada mahdollisimman kattava kuva taksien saatavuudesta taajamien ulkopuolella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Testissä selvisi, että taksin saapumisessa on merkittävästi vaihelua riippuen ajankohdasta, aikavälin vaihdellessa viidestä kahteenkymmeneen minuuttiin. Matkan hintahaarukka oli 13-21 euroa. Kalleimmaksi taksin kilometritaksa kohosi Joensuun lähellä sijaitsevassa Tuupovaaran taajamassa, jossa kilometritaksa oli seitsemän euroa.

Vaikka kaikissa testitilanteissa toimittajat onnistuivatkin saamaan taksikyydin, selvisi myös, että toimittajilla olisi ollut yhtä suuri mahdollisuus jäädä ilman kyytiä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Juttua varten haastatellut taksiyrittäjät kritisoivat laajasti vuoden 2018 uudistusta, painottaen että usein pikkupaikkakunnilla ei ruuhka-aikoina, viikonloppuisin, tai yöaikaan takseja ole saatavilla johtuen taksien vähyydestä. Riittävän taksipäivystyksen ylläpitäminen tolpalla on yrittäjien mukaan yksinkertaisesti kannattamatonta.

Etenkin pienillä paikkakunnilla taksiyrittäjät saavat kuitenkin lisätienestejä Kela- ja koulukyydeistä.

– Viikolla kouluajot pelastavat tilanteen, tiivistää tuupovaaralainen taksinkuljettaja Kalevi Tahvanainen.

Mainos