Yle: Poliisikoulussa hakijakato – yli puolet kutsutuista jättää tulematta

Osa hakijoista on valmistautunut vain fyysisiin testeihin.
Poliisiammattikorkeakoulu Tampereella. Kuva on vuodelta 2014. LEHTIKUVA / ALEKSI TUOMOLA
Poliisiammattikorkeakoulu Tampereella. Kuva on vuodelta 2014. LEHTIKUVA / ALEKSI TUOMOLA

Yli puolet Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pääsykokeisiin kutsutuista jättää tulematta kokeisiin, Yle kertoo.

Polamkilla on viime aikoina ollut vaikeuksia saada kaikkia aloituspaikkoja täytetyksi. Yksi syy siihen on hakijakato, joka on pahentunut koronan aikana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Polamk on kysynyt hakijoilta syitä poisjäämiseen. Syiksi on mainittu sairastumiset, jatkuvat aikataulumuutokset ja valintakoepäivien siirtyminen koronapandemian takia.

Ylikomisario Jyrki Haapala sanoo Ylelle, että sama ongelma on myös muissa korkeakouluissa.

– Koronavuosien aikana ongelma korostui. Käsittääkseni tämä johtuu siitä, että nuoret velvoitetaan hakemaan kolmeen eri oppilaitokseen ja he valitsevat sen, mikä on lähintä sydäntä.

Hänen mukaansa poliisikouluun valittujen määrä väheni myös siitä syystä, että osa hakijoista tulee selvästi valmistautumatta pääsykokeisiin.

– Takki auki tullaan. Jotkut ottavat liian kirjaimellisesti vanhan sloganin ”tule sellaisena kuin olet”. Ei oteta selvää, mihin organisaatioon ollaan hakeutumassa ja millaisia töitä on, Haapala kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Haapala kertoo Ylelle, että osalle hakijoista pääsykokeiden sisältö tulee yllätyksenä. Hakija on voinut valmistautua pelkästään fyysisiin testeihin, vaikka niistä saatava pistemäärä on vain 20 prosenttia kokeen kokonaispisteistä.

Polamk on Suomen ainoa oppilaitos, jossa voi opiskella poliisiksi. Poliisiksi opiskelevien määrän pieneneminen voi tulevaisuudessa näkyä myös kentällä eli valmistuvien poliisien määrän vähenemisenä.

– Tällä hetkellä en näe, että olisi tulossa poliisipulaa. Uusien poliisien ja eläköityvien poliisien määrät ovat tasapainossa, Jyrki Haapala arvioi Ylellä.

Mainos