Rajavartioston rikostorjuntayksikön mukaan Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista lähes puolet on rahoittanut matkansa halki Euroopan velaksi rikollisorganisaation kautta.
Jos turvapaikanhakija ei pysty maksamaan velkaa takaisin, sitä peritään kiristämällä ja uhkailemalla.
– Tällä hetkellä kiristäjiä on meidän tiedossa arviolta muutama kymmenen. He ovat pääosin samaa etnistä taustaa kuin kiristettävät turvapaikanhakijat. Kiristäjät toimivat ulkomaalaisten rikollisorganisaatioiden leivissä, kertoo rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen Ylen A-studiolle.
Kiristäjät uhkailevat turvapaikanhakijoiden tai heidän sukulaistensa terveydellä lähtömaassa. Kontaktia otetaan joko suoraan tai puhelimen välityksellä. Kiristettävä suljetaan usein myös yhteisön ulkopuolelle tai alistetaan muulla tavoin. Silti näytön saaminen suoranaisesta väkivallasta on vaikeaa.
– Meillä ei ole tutkinnassa yhtään tapausta, jossa uhkailu olisi viety käytäntöön, toteaa Kettunen.
Velka saattaa olla tuhannesta eurosta kymmeniin tuhansiin euroihin.
– Meillä on ollut tutkinnassa tapauksia, joissa velkasuhteen takia ihmistä on lähdetty rekrytoimaan rikollisorganisaatioon mukaan.
Suomessa turvapaikanhakijat eivät useinkaan päädy prostituoiduiksi velanmaksun vuoksi, niin kuin muualla Euroopassa.
– Yksi merkittävä ilmiö, joka on näkynyt meillä pitkään, on velkasuhteessa olevien ihmisten päätyminen tekemään Suomessa pimeää työtä, Kettunen kertoo.