Yleisö voi ilmoittautua avoimen tiedon messuille

Avoimen tiedon hyödyntämiseen keskittyvien Avoin Suomi 2014 -messujen ilmoittautuminen suurelle yleisölle on avattu. Perjantaina julkistettiin myös messujen alustava ohjelma.

Valtioneuvoston kanslia järjestää yhdessä yhteistyötahojen kanssa avoimen tiedon hyödyntämiseen keskittyvän suurtapahtuman Wanhassa Satamassa Helsingissä 15. ja 16. syyskuuta.

Messujen ohjelmassa on kansainvälisiä ja suomalaisia puheenvuoroja, keskustelua, avoimia työpajoja ja videoita osaamisesta, haasteista ja mahdollisuuksista. Näyttelyalueella esittäytyy avoimen tiedon toimijoita kaikilta sektoreilta. Messukonsepti on vuorovaikutuksen ja aktiiviseen osallistumiseen kannustava.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Ohjelmaa täydennetään kesä-elokuussa, kun puheenvuorojen ja näyttelyosastojen aihepiirit vahvistuvat. Tapahtuma tukee valtioneuvoston tulevaisuusselonteon Kestävällä kasvulla hyvinvointia -tavoitteita.

Suurelle yleisölle ilmoittautuminen avautui perjantaina 23. toukokuuta tapahtuman verkkosivuilla osoitteessa avoinsuomi2014.fi. Paikkoja on valtioneuvoston kanslian mukaan rajoitetusti.

Suuren kiinnostuksen vuoksi ensimmäisen päivän ohjelma välitetään kokonaisuudessaan suorana verkkolähetyksenä ja toisen päivän ohjelma osittain. Online-lähetyksen linkki tulee tapahtuman verkkosivuille.

Mainos