Yli 21000 sai opiskelupaikan todistuksen perusteella

Suurin osa valituista on ensikertalaisia.
Opiskelijoita Tampereen yliopistolla 4. syyskuuta 2020. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Opiskelijoita Tampereen yliopistolla 4. syyskuuta 2020. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa suoraan todistuksen perusteella valittiin 21 740 opiskelijaa, joista 83 prosenttia oli ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeneita, Opetushallitus kertoo.

Todistusvalinnalla korkeakouluun valituista 41 prosenttia pääsi ensimmäisenä hakutoiveenaan olleeseen koulutukseen. Ammattikorkeakoulusta opiskelupaikan sai 11 240 ja yliopistosta 10 500 hakijaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Korkeakoulut ovat julkaisseet todistusvalintojen tulokset maanantaihin 29. toukokuuta mennessä.

Kaiken kaikkiaan kevään toisessa yhteishaussa toisen asteen tutkinnon suorittaneille on tarjolla noin 41 200 aloituspaikkaa, joista todistusvalinnalla täytettiin 53 prosenttia. Viime keväänä tämä osuus oli 52 prosenttia, eli hieman matalampi.

Todistusvalinnassa yliopistoon pääsee ylioppilastutkinnon arvosanoilla ja ammattikorkeakouluun joko ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanoilla. Nyt todistuksen perusteella opiskelupaikan saaneista valtaosa (82 prosenttia) valittiin korkeakouluun ylioppilastutkinnon perusteella ja 18 prosenttia ammatillisen perustutkinnon perusteella.

Poimintoja videosisällöistämme

Opintopolku -palvelussa havaittiin viime viikolla korkeakoulujen ensikertalaisuustietojen siirtymiseen liittyvä virhe, jonka vuoksi hakijoita tuli valituksi koulutukseen väärän ensikertalaisuusstatuksen perusteella. Virhe korjattiin järjestelmään heti, mutta 40 hakijaa ehti saada tiedon valituksi tulemisesta.

Ammattikorkeakoulusta virheen vuoksi opiskelupaikan saaneet saavat pitää paikkansa, kun taas yliopistoilla on tapausten käsittelyyn omat tapauskohtaiset menettelynsä.

Suurin osa valintakokeista järjestetään todistusvalinnan tulosten julkaisun jälkeen. Ammattikorkeakoulujen valintakoe pidetään 29. toukokuuta – 2. kesäkuuta. Ammattikorkeakouluihin haetaan pääasiassa yhdellä kokeella, jonka hakija suorittaa valitsemanaan päivänä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yliopistojen valintakokeet pidetään aikavälillä 22. toukokuuta – 9. kesäkuuta.

Kaikki yhteishaun valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 7. heinäkuuta. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan Opintopolku-palvelussa 14. heinäkuuta kello 15 mennessä.

LUE MYÖS:
Hakijoita hyväksytty virheellisesti korkeakouluun, syynä tekninen virhe
Yliopistot peruvat virheellisesti myönnettyjä opiskelupaikkoja

Mainos