Noin 5,5 miljoonan asukkaan Suomesta löytyy väestönsuojapaikat vain hieman yli neljälle miljoonalle ihmiselle, kertoo Seura.
Jos otetaan huomioon suojauksen taso, on vaille suojaa jäävien määrä vielä korkeampi. Ajanmukaiset määräykset täyttäviin väestönsuojiin mahtuu vain reilut kolme miljoonaa.
Rakennusneuvos ja väestösuoja-asiantuntija Pekka Rajajärvi sanoo, että peräti noin miljoonan suojan hiekkasuodatinjärjestelmät pitäisi vaihtaa nykyaikaisiin ilmanvaihtokoneistoihin
Hän muistuttaa kuitenkin, etteivät kaikki suomalaiset joutuisi tosipaikan tullen suojautumaan samaan aikaan.
– Väestönsuojat eivät edes ensisijaisesti ole rakentamiseen vaan kokonaisvaltaiseen maanpuolustukseen liittyvä asia.
Väestönsuojien osuus rakennuskustannuksista on noin 1-2 prosenttia. Vuositasolla se merkitsee noin 35 miljoonan euron kuluja.