Artikkelit: Kotimaa

Suomalaisten mielialat ovat parhaimmillaan perjantaina ja lauantaina.
Turvallisuustutkinnan kesto on noin 9-12 kuukautta.
Erityisasiantuntija saa kuusi kuukautta aikaa uuden työn hakuun.
Avioeron jälkeen vaatimuksia voisi esittää enintään kymmenen vuoden ajan.
Esitutkinta liittyy aiempiin toimiin suojelupolisiin päällikkönä.
Sähköpostipommitus ei tuo positiivisia mielleyhtymiä, vaikka asia olisi tärkeä, Pia Kauma toteaa.
Oikeusavun palkkiotaso karkottaa kokeneet asianajajat.
Vakavimmat rikoskierteet keskittyvät pienelle osalle nuoria.
Jukka Kopra ja Jukka Savolainen pohtivat, millainen ruutitynnyri Suomenlahdella kytee.
Kokoomusedustajan mukaan uutta varallisuusveroa ei tarvita.
Poliisi varoittaa Puolangalla luonnossa liikkuvia sekä metsästäjiä.
Euroopassa tulee 2030-luvulla olemaan yli 700 kyseisen tyypin hävittäjää.
Tulleilla halutaan vähentää entisestään EU:n riippuvuutta Valko-Venäjästä ja Venäjästä.
Eduskunnassa käydään ajankohtaiskeskustelu Gazan tilanteesta.
Myös ukkoset ovat mahdollisia etenkin idässä, mutta niiden esiintymisestä on vielä epävarmuutta.
Presidentin mukaan painetta Venäjää kohtaan pitää lisätä.
Kaartin jääkärirykmentti johtaa Lively Sabre 25 -harjoituksen Itä-Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
Kansanedustaja esittää vaihtoehtoa nykyiselle mallille.
Uhrin hätäännystä pyritään käyttämään hyödyksi, varoittaa poliisi.
Geenitutkimukset voivat jatkossa löytää myös useampia ja tarkempia riskitekijöitä.
Korotus pysyy ennusteiden mukaan maltillisena.
Ay-johtaja vaatii muutoksia työmarkkinamalliin.
Erimielisyyksissä kynnys käyttää väkivaltaa on madaltunut.
Viltti palautettiin ja tuotteet ovat aiempaa pitkäikäisempiä.
Joka kolmas pienyrittäjä ei ole koskaan pitänyt pitkää kesälomaa.
LähiTapiolan mukaan ohjeesta ei voi joustaa milliäkään.
Valtaosaa Suomessa myytävistä sähköpyöristä ei tarvitse liikennevakuuttaa.
Vaaratilanteita raportoidaan kuukausittain, mutta todellisuus on karumpi.
Hybridityössä pitäisi tunnistaa ja tukea työntekijöitä, jotka eivät aktiivisesti osallistu työyhteisön toimintaan.
Kirjoittajan mukaan vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän.
Viime vuonna kryptovaluutoista kertyi tuloja noin 200 miljoonaa euroa.
Israelin sotilaat avasivat tulen EU:n diplomaattien läheisyydessä keskiviikkona.
Neljä korvettia otetaan käyttöön vuosien 2027-2029 aikana.
Jutussa viitattiin Jyväskylän Sairaala Novaan.