Artikkelit: Kotimaa

Pia Kauman mukaan ay-maksujen verovähennykselle ei ole kunnollista perustelua.
Kansanedustajan mukaan kyse on vakavasta ilmiöstä.
Autoveron tuotto on laskenut Suomessa tasaisesti.
Kansanedustaja ihmettelee ristiriitaa, kun ensin vastustetaan ja sitten vaaditaan sopeutuksia.
Pääministeri otti esille kauppasuhteiden kipukohdat sekä myös Kiinan Venäjä-tuen.
Sää on lähiviikkoina selkeästi tavanomaista kylmempi.
Hintapiikeistä huolimatta pörssisähkö on usein halvin vaihtoehto, Verkkouutisten toimittaja Ville Mäkilä sanoo näkökulmassaan.
Verkkouutisten kokoama aineisto paljastaa yllättäviä tietoja hintakehityksestä.
Kaupunki kieltäytyi korvaamasta vahinkoja.
Kyselyn perusteella epäasialliseen käytökseen pyritään puuttumaan vakavasti.
Havainnot tutuista lajeista ovat vähentyneet.
Analyysin mukaan nykyisessä laskentatavassa on merkittäviä epävarmuuksia.
Selvitys eduskuntaryhmän tilanteesta on valmistunut.
Asiantuntijan mukaan taustalta löytyy yksi selittävä tekijä.
Eritteisiin ja kuolleisiin lintuihin koskemista tulee välttää H5N1-tartuntariskin vuoksi.
Valtioneuvoston asetus hevosten hyvinvoinnista tuli voimaan vuoden alussa.
Pysäköintimaksusta ei saa vapautusta, vaikka sormet jäätyisivät.
SDP:n puheenjohtajan mukaan yhteisöveron kevennys pitää perua.
Kyselyn mukaan yrityksissä ei ole aikaa perehdyttää nuoria.
Pääministerin mukaan on Kiinan intresseissä saada kauppasuhteet Euroopan kanssa kuntoon.
Elohopea vajoaa etelässäkin 20 pakkasasteen tienoille.
Länsinaapurissa perintö- ja lahjaverotus korvattiin luovutusvoittoverolla jo vuonna 2005.
Pääoppositiopuolueen kolme kansanedustajaa on liitetty eduskunnan häirintäkohuun.
Suomalaistutkijoiden Caesar-analyysi on vertaansa vailla.
Kansanedustajan mukaan Suomella on mahdollisuus vahvistaa asemaansa liittolaisena, joka ei vain pyydä turvaa, vaan myös rakentaa sitä.
Veroasiantuntijan mukaan suomalainen kansankapitalismi on lasten kengissä.
Kansanedustaja kehottaa lopettamaan ylireagoinnin Donald Trumpin kannanottoihin ja synkistelyn.
Suurlähetystön mukaan 380 miljoonan euron aita ei ole osoittanut tehokkuuttaan.
Mika Aaltolan mukaan vahvasti subventoitu amerikkalainen ydinasekilpi on murenemassa.
Ruokavaliossa rasva ja sokeri vaikuttavat suoraan maksaan.
Varjolaivasto näkyy nykyään päivittäin Suomenlahden merivartioston arjessa.
Pääministeri vierailee Pekingissä 25.–28. tammikuuta.
Ivan Puopolon vieraana kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva.
Tere Sammallahden mukaan kansanedustajien käytös on myös poliittisen johdon asia.
Erityisesti ammattiautoilijat ovat huolissaan.
Kokoomusedustajan mukaan epätietoisuus heikentää eduskunnan luotettavuutta.
Lausuntokierros matkailijaverosta on kerännyt kymmeniä vastauksia.
Oikeus katsoi toiminnan vastanneen törkeää petosta ja törkeää väärennystä.
Asiantuntijoiden mukaan Yhdysvallat edellyttää liittolaisilta jatkossa turvallisuuden tuottamista.