Artikkelit: Näkökulmat

Suomalaisista yritetään maalata kuvaa umpimielisenä, sisäänpäin kääntyneenä ja muukalaisvihamielisenä kansakuntana, kirjailija Tero Tähtinen sanoo.
Halukkaiden koalitio suojaisi Ukrainan kaupunkeja ja valaisi eskalaation pelkoa vaihteeksi Kremliin.
Kehysriihessä katseet kääntyvät hallituksen investointeja vauhdittavaan kasvupakettiin.
Pääministeri on saanut rinnalleen näkyvän valtiovarainministerin.
Ylen päätoimittaja puolusti sepitteen käyttöä journalismissa, alaiset olivat eri mieltä.
Yksilön vastuun ulkoistaminen yhteiskunnalle on tyhmyyden alku, Jari Ehrnrooth kirjoittaa näkökulmassaan.
EU-ympyröistä kantautuvien tietojen perusteella voi kysyä, onko Suomella ollut tosiasiallisesti 13 meppiä tällä kaudella.
Keskustavasemmistolaisen hallituksen johto oli paljon riitaisempi ja valtakausi lyhyempi kuin ymmärretään.
Tutkija Maria Lindén pohtii näkökulmassaan, mikä voisi enää estää uusintaottelun Joe Bidenin ja Donald Trumpin välillä.
Venäjän hyökkäyksen myötä huippusuosioon noussut tiedustelueversti Martti J. Kari viitoitti tietä avoimuuteen.
Donald Trumpin puheita ei osata tulkita oikein, Markku Ruotsila sanoo näkökulmassaan.
Nykyajan feminismin sudenkuoppa on kirjoittajan mukaan naisen ja miehen fundamentaalisten erojen kiistäminen.
Antti Kaikkosen ja Antti Kurvisen kamppailussa olisi kyse sukunimen lisäksi myös keskustan suunnasta ja strategiasta.
RKP-ministerin mukaan epäselvyys puheenjohtajan aikeista on luonut paljon ”turhaa keskustelua”.
Äänestäjät ovat hämillään vihreiden holhoavasta venkoilusta.
Moni amerikkalainen toivoo, että ehdolla ei olisi Joe Biden eikä Donald Trump, tutkija Maria Lindén sanoo näkökulmassaan.
Kriminaalipolitiikan eliitti näyttää olevan halukas toistamaan Ruotsin virheet, professori Jukka Savolainen kirjoittaa näkökulmassaan.
Vaihtoehdottomuus ei ole läntisen liberaalin demokratian vaan itäisen pakkovallan piirre, Jari Ehrnrooth kirjoittaa näkökulmassaan.
Kirjoittajan mielestä ruotsalaiset poliitikot voisivat ottaa Suomesta mallia.
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen on tällä hetkellä vahva ehdokas - kokoomuksen ministeriryhmään vaalit tuskin vaikuttavat, Heikki Vento kirjoittaa.
Vinoutunut media ja politisoituneet tutkijat vääristävät kuvaa Lähi-idän konflikteista, Jarkko Tontti sanoo näkökulmassaan.
Maailma muuttuu, ay-liike ei, valtiotieteilijä Pekka Väisänen sanoo.
Maanpuolustuksessa edetään turhan hitaasti kohti tasa-arvoa.
Poliittisia lakkoja rajoitetaan Suomessa jatkossakin muuta Eurooppaa kevyemmin.
Jos virkamiehet ovat uhka ulkopolitiikalle, sitä on myös ministeri Sari Essayah, Heikki Vento kirjoittaa.
Venäjälle strategisesti tärkeä tukikohta herättää huolta naapurivaltioissa. Myös maan öljykuljetukset Itämerellä ovat iso ympäristöriski.
Presidenttiehdokas voi olla Suomessa ensimmäinen uudenlaisen vaalikamppailun toteuttaja.
Presidentin toive parlamentaarisesta yhteistyöstä on vaarassa kutistua hallituksen ja opposition peliksi. Pallo on kuitenkin pääministerillä.
Miksi kenraali näki oikein, kun poliitikot uskoivat satuja, pohtii Jari Ehrnrooth esseessään.
Kokoomus johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. SAK haastaa hallitusta enemmän kuin eduskunnan oppositio.
Jarkko Tontti kertoo näkökulmakirjoituksessaan, miksi ei äänestä presidentinvaalissa.
Se oli Sovjet Sweden, mutta kirjoittajan mukaan jonnet ei muista.
SDP:n kansanedustaja on ristiriitainen poliitikko, johon myös omat suhtautuvat varauksellisesti.
Suomen on kirjoittajan mukaan opeteltava puhumaan liittokunnan kieltä.
Toimittajien etujärjestö unohti journalismin yhden peruspilarin, kun se ryhtyi vähättelemään päätoimittajan tekijänoikeusrikettä.
Akateeminen valtavirta ei kykene tärkeän aiheen avoimeen tarkasteluun, professori Jukka Savolainen sanoo.
Yhdet luvut saadaan helposti näyttämään paria eri tulosta.
Vahva oma puolustusteollisuus olisi Euroopan strategisen autonomian elinehto.
Ay-liike ei ole päässyt millään kiinni työministeri Arto Satoseen.