Artikkelit: Talous

Sampon hallitus ehdottaa osakekohtaiseksi perusosingoksi 1,70 euroa.
Viimekesäinen alkoholilain muutos näkyy päivittäistavarakaupassa hyvin rajallisesti.
Koronlaskut, inflaation hidastuminen ja USA:n talouskasvu voisivat kirittää aluetta.
UPM:n hallitus ehdottaa 1,50 euron osakekohtaista osinkoa.
Elinkeinoelämä esittää muun muassa verotuksen uudistamista ja sääntelyn keventämistä.
Kesko arvioi toimintaympäristön paranevan kuluvan vuoden aikana.
Aurinkoenergian potentiaalin sanotaan olevan Suomessa huomattava.
Koko teollisuuden liikevaihto kasvoi 1,8 prosenttia joulukuussa.
OP:n asiakkaat ostivat ulkomaiden osakkeita ennätyksellisen paljon.
Työpäiväkorjattu palkkasumma kasvoi viime vuoden joulukuussa kaikilla päätoimialoilla vuoden takaiseen verrattuna.
Yleinen epävarmuus voi olla suurempi ongelma kuin suorien tullien vaikutukset.
Varoja voidaan käyttää esimerkiksi perintöveron maksamiseen.
Kaupan liitto vaatii EU:lta toimia kilpailuongelman korjaamiseksi.
Sähköautojen osuus on noin seitsemän prosenttia Sakan kokonaismyynnistä.
Tammikuussa rekisteröitiin vain 5744 uutta henkilöautoa.
Geotaloudellisista riskeistä on tulossa uusi peruste elinkeinopolitiikalle.
Tullit voivat vääristää kilpailua myös Suomelle edulliseen suuntaan.
Asiantuntijan mukaan osavaltioyhteistyö nousee aiempaa tärkeämpään rooliin Yhdysvalloissa.
Pankin pitkän aikavälin ennuste esittää kolme skenaariota tulevaisuuden kasvunäkymille.
Tilastokeskuksen mukaan polttonesteiden keskihinnat nousivat tammikuussa verrattuna edeltävään kuukauteen.
Kuluttajien epävarmuus näkyy varovaisessa kasvussa.
Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi alentaisi kovatuloisimpien palkansaajien verotusta.
Edellisen kerran keskuspankki leikkasi ohjauskorkoa joulukuussa.
Hissiyhtiön oikaistu liikevoitto oli loka-joulukuussa 386,5 miljoonaa euroa.
Liiketoiminnan tuotot olivat viimeisellä neljänneksellä 2955 miljoonaa euroa.
SSAB on Pohjoismaiden suurin teräksentuottaja.
Maahanmuuttajilla yrittäjyys on yleisempää kuin valtaväestöllä.
Koronlaskujen jatkumista perustelevat euroalueen hintapaineiden hellittäminen ja vaisu talouskuva.
Tekoäly kerää käyttäjän näytön pyyhkäisyt ja näppäilyt, sekä tallentaa tiedot Kiinassa.
Kyseessä on pörssihistorian suurin yhden päivän arvonmenetys.
Etlan Aki Kangasharjun mukaan yhteisöveron lasku vaikuttaisi monella tavalla.
Hyvinvointialueille esitetään lisäaikaa säästöjen toteuttamiseen.
Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama talousahdinko näkyy Suomessa vielä surkeina uutisina konkursseista ja irtisanomisista.
Yrittäjägallupin mukaan rahoituksesta on kasvanut yhä suurempi talouskasvun tulppa.
Suomen perintö- ja lahjavero on mutkikas, aiheuttaa hallinnollista taakkaa ja tuottaa siihen nähden vähän tuottoja.
Perintö- ja lahjaveroon varautuminen tulppaa perheyritysten investointeja ja kasvua.
Rahat menevät nyt säästöön. Isoja hankintoja ei suunnitella.
Viime vuonna kuluttajille kirjattiin lähes kaksi miljoonaa maksuhäiriötä.
Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa -8,4.