Artikkelit: Talous

Yksiöiden ja kaksioiden osuus on kasvanut erityisesti muissa suurissa kaupungeissa kuin Helsingissä.
Metsäyhtiön organisaatiojärjestetyt jatkuvat Oulun tehtaan tuotantosuunnan muutoksen jälkeen.
Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka oli viime vuoden lopussa 138,4 miljardia euroa.
Hiilidioksidipäästöihin haetaan ratkaisua vain kaukolämpöä tuottavalla pienydinvoimalalla.
Asuntokauppa vilkastui lähes kymmenen prosenttia.
Monet ulkomaisten yritysten pääkonttorit ja työntekijät joutuvat miettimään uutta sijaintia.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kehottaa Italiaa alentamaan velkaansa.
Asuntokauppa on pirteässä vireessä hidastuvasta talouskasvusta huolimatta.
Koko toimintamalli pitäisi Keskuskauppakamarin mielestä miettiä uusiksi.
Yrittäjät ovat valmiit työllistämään enemmän, jos työmarkkinoita uudistetaan rohkeasti.
Erityisesti hiilitullien arvioidaan haittaavan Suomen vientivetoista prosessiteollisuutta.
Selvästi yleisin tapa suomalaisille on säästää pankkitilille.
Paikallishallinnon vaihtoehdot talouskasvun vauhdittamiseksi ovat käymässä vähiin.
Energiaa säästyy, kun esimerkiksi lämmityksen ja ilmanvaihdon tarpeeton käyttö jää pois.
Hälytyskellot soivat Ruotsin taloudelle.
Hallitus esittää kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksiin laajennuksia.
Medialiiton mielestä Google edellyttää tekijöiltä luvat ilmaiseksi.
Raiskauksia tuli tammi-syyskuussa tietoon 1128 ja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä 1209.
Iäkkäät ja heikosti koulutetut osallistuvat yleensä vain työvoimapoliittiseen koulutukseen.
Osakkeista kannattaisi pitää kiinni myös eläkkeellä.
Kaivosteollisuus ry odottaa eduskunnassa alkavalta kaivoskeskustelulta monipuolisuutta ja kokonaisnäkemystä.
Viime vuonna korvattiin yli 5 100 venevahinkoa, joka joka kolmas sattui veneilykauden ulkopuolella.
Talous- ja velkaneuvonta siirtyi vuoden alussa oikeusaputoimistoihin.
Virolainen logistiikka- ja kuljetusalan yhtiö Operail laajentaa toimintaansa Suomeen.
Yrityssaneerauksia pantiin tammi-syyskuussa vireille selvästi vuodentakaista vähemmän.
Ongelma yritysten välisistä ylipitkistä maksuajoista laajenee.
Sosiaalinen asuntorakentaminen toimii huonosti työn perässä muuttaville.
ASP-tilien määrä on kymmenessä vuodessa yli kuusinkertaistunut.
Vaarassa ovat erityisesti ne, joilla on paljon velkapääomaa ja heikko taloudellinen tilanne.
Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on yksi yrittäjän uran merkittävimmistä päätöksistä.
Rakentaminen kääntyy ennusteen mukaan laskuun eikä enää lisää talouskasvua ja työllisyyttä.
Nimellisansioiden kehitys vaikuttaa yhdessä inflaation kanssa työeläkkeiden indeksikorotukseen.
Eläkesäästöt saa Lähi-Tapiolan mukaan riittämään paremmin sijoitusten ja tasapainoisen arkibudjetin avulla.
Teollisuus ja rakentaminen sekä palvelut ja maatalouskin olivat vielä kesän lopulla kasvussa.
Enemmistö yrittäjistä pitää kilpailukieltosopimuksia tarpeellisina.
Varsinkin yksityisellä sektorilla kasvuvauhti on kesällä pudonnut viimevuotisista luvuista.
Liikevaihto kasvoi kaikilla kaupan toimialoilla tukkukauppaa lukuun ottamatta.
Kuluttajahintojen muutos vuodentakaisesta laski 0,9 prosenttiin.
Alan yritysten kesämyynti sujui vaihtelevasta säästä huolimatta varsin hyvin.
Liikevoittoa kasvattivat huhti-kesäkuussa eniten korko- ja palkkiotuotot.