Artikkelit: Talous

EU:n neuvosto haluaa, että Suomen nettomääräisten julkisten perusmenojen kasvu on ensi vuonna enintään 1,9 prosenttia.
Kasvu oli hidasta ruokakaupassa, ravintolat vetivät mutta tavaratalot eivät.
Teollisuuden kasvu on jäänyt odotuksista ja kemianjätti Basf on antanut tulosvaroituksen.
Syksyllä aletaan kerätä tietoa suomalaisen ruokaketjun jokaisesta osasta.
Venäläinen öljy-yritys ostaa Nesteen 75 asemaa ja terminaalin Pietarin alueelta.
Teollisuuden vienti oli toukokuussa monilla aloilla vaisua verrattuna vuodentakaiseen.
Finanssiala ry:n mukaan keskuspankkien kevyempi rahapolitiikka antaa tukea osakemarkkinoiden kehitykselle.
Ei ole yllätys, että uusi punavihermultahallitus suuntaa talouspoliittisesti vasemmalle. Mitä hallitus tavoittelee ja millä keinoilla? Onko talouspolitiikka kestävällä pohjalla?
Suomalaisten ginien kansainvälinen menestys on saanut jatkoa, kertoo Pyynikin käsityöläispanimo.
Matkustajamäärä kasvoi vuodentakaisesta lähes 12 prosenttia 1,39 miljoonaan.
Päästöjen vähentämiseksi olisi keskusliiton mukaan muitakin keinoja, jos autoveroon ei tule muutoksia.
Kaksi henkilöstöpalveluyritystä Smile ja VMP ovat yhdistymässä alan toiseksi suurimmaksi yhtiöksi.
Yhdistetyn yhtiön liikevaihto olisi yli neljä miljardia euroa vuodessa.
Täyssähköautojen ja käytettynä maahantuotujen ladattavien hybridien suosio kasvoi.
Ensimmäisenä veronpalautuksensa saavat ammatin- ja liikkeenharjoittajat.
EK:n pääekonomistin mukaan yritysten luottamuksen huippulukemat on toistaiseksi nähty.
Suurimmat sisäiset hintaerot yksityisillä vuokramarkkinoilla ovat Helsingissä, Tampereella ja Espoossa.
Hän toivoo, että annettaisiin reilusti arvo sille, joka on kovalla työllä vaurautensa ansainnut.
Tuoreessa kyselyssä voi kuulla alle 40-vuotiaiden vastauksissa muutosta metsäsuhteessa.
Omistusasuminen kiinnostaa Hypon mukaan kaupungeissa kovasti.
Royal Caribbean tilaa kolmannen Icon-aluksen Meyer Turun telakalta.
Kaikkien jäätelönvalmistajien tuotantoketjujen valvonta ei ylety tuotannon alkulähteille.
Japanissa korot pysyvät negatiivisina, inflaatio on heikkoa ja talouskasvu vaatimatonta.
Kotitalouslainoja nostettiin Suomen Pankin mukaan vilkkaasti toukokuussa.
Suomalaiset maksavat olutlitrasta enemmän veroa kuin missään muualla Euroopassa.
Luottotietorekisterin käyttöön saamisen arvioidaan kestävän 5-7 vuotta, ja ylivelkaantumisongelma paisuu nopeasti.
Vietnamin vientivetoinen talous on yksi maailman nopeimmin kasvavista.
Ministeriön asiantuntijan mukaan ensimmäiset merkit suunnan kääntymisestä näkyvät.
Alkoholijuomien hinnat putoavat maanantaina.
Kotitalouksien lainavelat kasvoivat tammi-maaliskuussa 154,4 miljardiin euroon.
Tammi-maaliskuu oli lämpimämpi kuin vuosi sitten.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan markkinoijan on pystyttävä todentamaan esittämiensä väitteiden paikkansapitävyys.
Rakennusliikkeiden suunnitelmat asuntotuotannon aloitusmääristä ovat kasvaneet kevääseen verrattuna.
Vuodentakainen risteilyalustoimitus heilautti vientilukujen vuosivertailun miinukselle.
Täysmaitoa kulutettiin viime vuonna melkein saman verran kuin edellisenä vuonna.
Työeläkkeitä maksettiin viime vuonna 800 miljoonaa edellisvuotta enemmän.
Suomen suurin kauppakeskus kauppakeskus Jumbo ja viihdekeskus Flamingo yhdistyvät Vantaalla.
Tuotannon nousuodotukset ovat vaimentuneet teollisuudessa, ja rakennusalalla vähenevät tilaukset ja työntekijät.
Luottamus heikkeni selvästi kesäkuussa, ja työttömyyden uhka omalla kohdalla kasvoi.
Suomen väylämaksut ovat jopa 30 prosenttia korkeammat kuin satamakulut Tukholmassa ja Tallinassa.