Artikkelit: Talous

Verottajan esittämät onlinekassat toisivat Suomen Yrittäjien mukaan lisäkuluja yrityksille.
Nordean Jan Von Gerich pitää laskun riskiä todellisena.
Venäläisauto ei täytä EU:n päästömääräyksiä.
Rahapeleihin käytetään yli 500 euroa enemmän kuin osakkeisiin ja rahastoihin.
Parhaiten myyvät yli 300 000 euron loma-asunnot.
Rahoituskatetta kertyi vuosineljänneksen aikana noin miljardi euroa.
EDP-velka kasvoi viime vuonna 0,2 miljardia euroa 137,5 miljardiin euroon.
Kysynnän ja tarjonnan laki pitää Bengt Holmströmin mukaan yleensä paikkansa, mutta on poikkeuksia.
Yhtiö aikoo käynnistää akkujen kokoonpanon Salossa jo tämän vuoden aikana.
Jet Airways kuljetti vielä viime vuonna 20 prosenttia Intian lentomatkustajista.
Vanhojen asuntojen kauppa jäi tammi-maaliskuussa 13 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.
Sijoittajat ovat Nordean mukaan osoittaneet tyytyväisyyttä Kreikan talouspoliittisiin uudistuksiin.
Ensimmäinen vuosineljännes sujui maan taloudessa odotettua vahvemmin.
Yritysten välillä on suuria eroja paikalliseen sopimiseen liittyvissä asenteissa ja käytännöissä.
Ekonomistin mukaan pienien asuntojen hinnat ja vuokrat ovat eriytyneet liian vähäisen tarjonnan vuoksi.
Verohallinto kehottaa ilmoittamaan viime vuoden vuokratulot ajoissa.
Naiset huomioivat hieman useammin vastuullisuusnäkökulmat sijoituspäätöksissään kuin miehet.
Reijo Knuutisen mielestä SDP:n lähdevero institutionaalisille sijoittajille olisi väärä signaali.
Arvonlisäveron alarajalla on hallinnollisilla kustannuksilla yrityksille suurempi merkitys kuin veron määrällä.
Rahoitusalan asiantuntijat arvelevat maailmantalouden kehittyvän odotettua paremmin.
Puutteet turvallisuusasenteessa, priorisoinnissa ja tietoisuudessa ovat kädenojennus hyökkääjille.
Talous kasvoi helmikuussa 1,7 prosenttia vuodentakaisesta.
Uudiskohteesta asunnon ostaneille voi koitua mittavat menetykset rakennusliikkeen konkurssin vuoksi.
Soten varaan laskettiin kolme miljardia euroa, muistuttaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
Myynnin määrä kasvoi helmikuussa vain 0,2 prosenttia vuodentakaisesta.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus sekä metsäteollisuus kasvoivat vahvasti helmikuussa.
Posti aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on postimäärän raju vähentyminen.
Muuan muassa vihannesten hinnat laskivat kevään edetessä.
Valtiontalous on nousukaudella alijäämäinen ja väestö ikääntyy.
Urakoitsijoista vain joka kuudennella on nettisivut.
Tuotteista ollaan kyselyn mukaan valmiita maksamaan enemmän, jos voittoa käytetään yhteiskunnallliseen hyvään.
OECD:n mukaan Suomen keskiluokalla menee kansainvälisellä tasolla hyvin.
Suomen julkinen velka poikkeaa naapurimaistamme.
Asuntosijoittajien ostointo pienten yksiöiden ja kaksioiden kohdalla on laantumassa.
Harva tietää, että yrittäjilläkin on oma työttömyyskassa ja oikeus ansiosidonnaiseen.
Yhdistys ehdottaa taloyhtiölainoille 60 prosentin enimmäiskattoa asunnon velattomasta hinnasta.
Volyymilla mitattuna hallinto- ja tukipalvelutoiminta kasvoi helmikuussa palvelualoista nopeimmin.
Liikevaihto kasvoi helmikuussa lähes saman verran kuin tammikuussa.
Etenkin enemmän velkaantuneissa yhtiöissä tarkastellaan pankin mukaan sijoittajien määrää.
Yrittäjille tehdyn kyselyn mukaan oppisopimuskoulutus on nykyisellään liian kallis monille toimialoille.