Artikkelit: Talous

Kiinteistökauppojen määrä koko maassa väheni viime vuonna noin prosentin.
Maakunta- ja sote-uudistuksen hidas eteneminen ei yhtiön mukaan ole vaikuttanut merkittävästi asiakaskentän investointeihin.
Perustoimeentulotukea maksettiin viime vuonna 716 miljoonaa euroa, mikä oli vain 0,8 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Toimialoista nopeimmin bruttopalkkojen summa kasvoi loka-joulukuussa rakentamisessa.
Kunnille ei saa Kuntaliiton mielestä antaa enää yhtään uutta tehtävää ilman sille osoitettua rahoitusta.
Tieteentekijöiden liitto kaipaa erityisesti lisäpanostuksia nuorten ulkomaisten tutkijoiden työllistymiseen tohtorintutkinnon valmistuttua.
Verotuksen painopistettä olisi Keskuskauppakamarin mielestä syytä siirtää pois työn ja palkan verottamisesta.
Viennin hiipuminen ja rakennusinvestointien vähentyminen vaikuttavat yrittäjien uskoon talouden kehityksestä.
Selvitystyöryhmän raportissa ei esitetä jatkotoimenpiteitä ratahankkeen edistämiseksi.
If teki virastolle toimenpidepyynnön, jonka mukaan OP Osuuskunta olisi käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaa.
USA:ssa asiantuntijoiden odotukset ovat notkahtaneet selvästi. EU:ssa näkemyksiä on hilattu alaspäin.
Selvä enemmistö työikäisistä ei halua palkkatietojaan julkisiksi. Luottamushenkilöistä yhtä suuri osuus on toista mieltä.
Yrityksillä ja työntekijöillä pitää kansanedustajan mielestä olla mahdollisuus sopia esimerkiksi työajoista.
Tulevaisuudessa EU:n energiantuotanto koostuu tuuli-, aurinko- ja ydinvoimasta.
Kansainväliset suuryritykset siirtävät toimintaansa Alankomaihin.
Työmarkkinajärjestöt vaativat kilpailua vääristävän veroedun poistamista EU:n ulkopuolisilta verkkokaupoilta.
Kolmen vuoden kasvusta huolimatta ei finanssikriisiä edeltäneelle tasolle ole vieläkään päästy.
Joulukuun osakekurssipudotukset kurottiin silti alkuvuoden aikana pitkälti umpeen.
Työkaluja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi esitellään tuoreessa selvityksessä.
Toimitusjohtajan mukaan viime vuonna pankissa tehtiin useita valintoja siitä, mihin keskitytään.
Asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekoa rakennusten purkamisesta ja uusrakentamisesta helpotetaan.
Pienet asunnot ovat välittäjän mieleen pääkaupunkiseudulla, missä vuokrat ovat erittäin korkeat.
Sampo-konsernin johdossa tehdään tänä vuonna suuria muutoksia.
Vuokrat ovat edelleen vakaasti loivassa nousussa, mutta asuntovälittäjä varoittelee jopa hintakuplan puhkeamisesta.
Euroopan talouden odotetaan kasvavan seitsemättä vuotta peräkkäin tänä vuonna. Kasvua ennustetaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Vesivoiman merkitys säätövoimana ja energian varastointitapana korostuu, kun auringon ja tuulen osuus energiantuotannossa kasvaa.
Suomen tavaviennin arvo nousi viime vuonna yli 63,8 miljardiin euroon.
Öljytuotteiden liikevoitto laski, mutta uusiutuvat tuotteet nostivat yhtiön tuloksen uuteen ennätykseen.
Rakentaminen vähenee korkealta tasoltaan tänä ja ensi vuonna, arvioi rakennusalan suhdanneryhmä.
Ruokakaupassa Keskon mukaan myynti kehittyi hyvin ja markkinaosuus vahvistui edelleen.
Yhtiön mukaan sen toiminta ei vastaa ketteryydeltään eikä kustannuskilpailukyvyltään markkinoiden tarpeita.
Pankki aikoo parantaa asiakaspalveluaan, kasvattaa liiketoimintaansa ja pyrkiä rakenteelliseen kustannustehokkuuteen.
Konsernin mukaan kustannukset ovat nousseet ja toimitusajat pidentyneet markkinatilanteen vuoksi.
Ansiotason nousu oli nopeampaa kuin kuluttajahintojen nousu.
Yleisimmät automerkit olivat Toyota, Skoda ja Volvo.
Vain neljännes suomalaisista taloustuntijoista arvioi, että suomalainen EKP:n pääjohtaja olisi hyödyllinen Suomelle.
OP-ryhmän pankkitoiminnan tulos parani, mutta vahinkovakuutuksen, varallisuudenhoidon ja muu toiminnan tulokset heikkenivät.
Ruotsin entinen pääministeri korostaa työllisyysasteen nostamista ja maahanmuuton merkitystä väestönkasvulle.
Alueellinen vaihtelu on kuitenkin suurta.
Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomisti peilaa EK:n ja ammattijärjestö SAK:n verotavoitteita seuraavalle hallituskaudelle.