Artikkelit: Talous

Nordean toimitusjohtajan mukaan Suomen ja muiden Pohjoismaiden suurin ero on ajattelutavassa.
Työväenpuolueen talouspolitiikkaan toivotaan muutoksia tilanteen parantamiseksi.
Edustajan mukaan velkajarruun sitoutuminen on puolueilta lupaus vastuullisesta taloudenpidosta.
Yhdysvaltain keskuspankin odotetaan etenevän maltillisesti korkoliikkeissä.
Heinäkuussa 2025 pantiin vireille 251 konkurssia.
Euroopan keskuspankin arvioidaan pitävän korot ennallaan syyskuun kokouksessa.
Eräs maan drone-sektorin tärkeimmistä toimijoista on vakavissa talousvaikeuksissa.
Valtiovarainministeriön tutkimusjohtajan kertoman perusteella HS:n tekstissä oli vääriä väitteitä.
Asuntosijoitusyhtiön liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa.
Kuluttajien luottamus Suomen talouteen on parantunut.
Yksittäisiä hankkeita on eri puolilla Suomea vireillä yli 1100.
Kansanedustajan mukaan taloudessa näkyy useita myönteisiä merkkejä.
Osalla työura ei pääse koskaan edes alkamaan.
VTV ei kannata valvontatehtävien siirtoa Talouspolitiikan arviointineuvostolle.
Tilanteeseen vaikuttaa muun muassa korkotason lasku.
Yritysten osakekursseja nostettiin keinotekoisesti ennen niiden äkillistä myyntiä.
OP Ryhmän mukaan talous kasvaa tänä vuonna prosentin.
Yli 100 miljoonan edestä valtionavustuksia olisi evätty, jos yhdistysten taloustaustat olisi selvitetty.
Suuri enemmistö uskoo hallituksen toimien edistävän yritysten kasvua.
Laaja poliittinen konsensus julkisen talouden hoitamisesta on Vesa Vihriälän mukaan tärkeä.
Suomen talouden saaminen kestävälle pohjalle on pääministerin mukaan usean vaalikauden työ.
Kansliapäällikön virka täytetään 1.4.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan määräajaksi.
Työllisyyden kasvun olisi tullut suuntautua enemmän korkean tuottavuuden aloille.
Kokoomusedustaja kritisoi SDP:n esitystä valtion kasvurahastosta.
Osaketilin laajennus tulisi Finanssialan mukaan tehdä jo tällä vaalikaudella.
Valtiontaloutta on vahvistettu yli kahdella miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana.
Hallituksen puheenjohtajan mukaan konsernilla on entistä paremmat edellytykset keskittyä tulevaan.
Deflaatio voi pitkittyessään vähentää kulutusta ja investointeja.
SDP:n leikkaus kohdistuisi kokoomusedustajan mukaan myös yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan.
Euroopan komissio ehdottaa suuriyrityksiin kohdistuvaa EU-yritysveroa.
Pääministerin mukaan ostovoimaa on vahvistettava.
Alle 8000 euron nettotuloilla pääsee eniten tienaavan prosentin joukkoon.
Asuntolainojen korkojen lasku ja halpa sähkö painoivat kuluttajahintojen muutosta alaspäin.
Jatkossa ylitöiden tekeminen on entistä kannattavampaa.
Valtiovarainministeriön hallinnonalan osuus lisäsäästöistä on 23,8 miljoonaa euroa.
Professorin mukaan alv-kantojen korotukset eivät heikennä eläkeläisten ostovoimaa.
Epävarma maailmantilanne on lisännyt säästämisen ja sijoittamisen suosiota.
Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna laskua oli 0,5 prosenttia.