Artikkelit: Ukrainan sota

Myytti vahvasta johtajuudesta on saanut Ukrainan yllätyshyökkäyksen myötä peruuttamattoman kolhun.
Puolustuksesta vastasivat lukuisat eri toimijat, joiden välit olivat jäätävät.
Hyökkäyksessä Kurskiin erikoisoperaatioilla on ollut Doug Livermoren mukaan olennainen rooli.
Asiantuntijat uskovat sodan päättyvän lähivuosina Venäjän romahdukseen.
Ukrainan operaatio lyö uutta kiilaa Kremlin ja äärinationalistien välille.
Ukraina on järjestänyt venäläiskaupungin asukkaille terveydenhuollon, ruokaa ja vettä.
Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajan mukaan koulutus on aloitettu, mutta prosessi on vielä kesken.
Professorin mukaan puolustajan tukemiseen olisi varaa panostaa paljon nykyistä enemmän.
Mark Galeottin mukaan Vladimir Putin ei uskalla myöntää hyökkäyksen laajuutta.
Itä-Ukrainan Pokrovskin kaupunkia uhkaa venäläismiehitys.
Kaatuneiden sotilaiden keski-ikä on parissa vuodessa kasvanut merkittävästi.
Liettuan asevoimien komentajan mukaan Kreml pyrkii silti yhä hallitsemaan Itämerta.
Ukrainalaisten tuhoamat Seim-joen sillat vaikeuttavat venäläisjoukkojen huoltoa Kurskissa.
Suomi on tukenut Ukrainaa yli kolmella miljardilla eurolla.
FPV-droneilla isketään venäläisiin kohteisiin ja toimitetaan täydennyksiä omille joukoille.
Moskova käyttää Ukrainan kertoman perusteella surutta ilmaiskuja Kurskin asutusalueilla.
Kremlin sanotaan keskittyvän ensisijaisesti Itä-Ukrainan taisteluihin ja pitävän Kurskin alueen tilannetta toissijaisena.
Kentällä oli iskun aikaan tiettävästi jopa kymmeniä taistelukoneita.
Kurskiin edenneitä ukrainalaisjoukkoja vastaan ei ole aloitettu vieläkään merkittävää vastahyökkäystä.
Ukrainan väitetään koonneen joukkoja rintaman eteläosiin.
Venäjän joukkojen sanotaan käyttävän tykistö- ja ilmaiskuja vastatoimissaan.
Ukraina iski yön aikana useisiin kohteisiin räjähdedrooneilla.
Kurskin operaatio on muodostumassa strategiseksi nöyryytykseksi Vladimir Putinille.
Lynxien, Marderien ja Leopardien lisäksi Rheinmetallin tehtaan on määrä valmistaa myös panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja.
Venäläisviranomaisten mukaan vihollinen kerää tietoja deittisivustojen avulla.
Valtakamppailu on alkanut Venäjän turvallisuuspalvelussa.
Teorian mukaan hyökkäyksellä Kurskiin vietiin huomiota pois tulevalta operaatiolta rintaman muissa osissa.
Venäläispoliisien kerrotaan paenneen ensimmäisinä Sudzhan kaupungista.
Laitoksen arvioidaan sisältäneen polttoainetta jopa 200 miljoonan dollarin arvosta.
Sotilasasiantuntija arvioi monen tosiseikan puhuvan nyt Venäjän tappion puolesta.
Elektronisen sodankäynnin yksiköt osallistuivat Kurskin operaation alkuvaiheeseen.
Ben Hodgesin mukaan Ukraina onnistui yllättämään kaikki.
Evp-kenraali ei usko Venäjän mahdollisuuksiin kouluttaa ja varustaa uusia sotilaita.
Venäläisen sotabloggaajan mukaan viranomaiset eivät suostuneet evakuoimaan kaikkia halukkaita.
Venäjä muodostaa jalkaväkijoukkoja ydiniskusta varoittavien tutka-asemien ja pommitusrykmenttien henkilöstöstä.
Seym-joen siltoihin kohdistuneet iskut ovat vaikeuttaneet Venäjän joukkojen huoltoa.
Maan pääesikunnan mukaan Venäjä menetti sunnuntaina yli 1100 miestä kaatuneina tai haavoittuneina.
Toretskissa hyökkääjää on vastassa poliiseista koostuva Liut-rykmentti.
Kansanedustaja Jarno Limnell pohtii Kurskin hyökkäyksen merkitystä Ukrainalle.