Artikkelit: Venäjä

Presidentin mukaan Venäjä on suuri merivalta.
Kansanedustajan mukaan Venäjä käyttää tuttua kaavaa.
Hyökkääjän uuden ohjuksen väitetään kaksinkertaistavan edeltäjänsä kantomatkan.
Tuhansia hyvin nuoria sopimussotilaita on kaatunut.
Mika Aaltolan mukaan Venäjän kutsuminen Helsinki+50-konferenssiin on virhe.
Europarlamentaarikon mukaan Baltian maat toipuvat edelleen neuvostoajasta.
Yksi heinäkuussa järjestettävän konferenssin puhujista on Volodymyr Zelenskyi.
Tutkijan mukaan varallisuus keskittyy yhä enemmän Kremlille lojaaleille perheille.
Superrikkaat eivät ole enää kansanedustajan mukaan suojassa Venäjän diktatuurilta.
Mihail Kasjanov arvioi maan talouden ongelmien kärjistyvän vuoden loppuun mennessä.
Venäjän arvioidaan lisänneen GPS-häirintätoimintaa kesän aikana.
Sunnuntaina vietetään laivaston juhlapäivää, jonka paraatin Venäjä peruutti turvallisuussyistä.
Useimmat asevelvolliset jatkavat sijoittumistaan määrättyihin tehtäviinsä kahdessa pääjaksossa.
Venäjä on käynnistänyt Suomeen kohdistuvan propagandakampanjan.
Venäläismies keräsi tietoja Narvan asukkaiden suhtautumisesta Wagnerin kapinaan.
Unkari ostaa jo runsaasti venäläistä kaasua Serbian kautta.
Europarlamentaarikon mukaan Nato lamauttaisi hyökkääjän joukot pitkän kantaman tulella.
Kansanedustajan mukaan venäläisten on hyvä tietää, millaisen diktaattorin alaisuudessa he elävät.
Turvallisuuspalvelu FSB:lla on yhteensä kymmenen yksikköä ja sotilastiedustelu GRU:lla ainakin yhdeksän.
Venäjä haluaa tutkija Jüri Kotshinevin mukaan tuntea olevansa imperiumi.
Venäjän ulkoministeriö julkaisi hämmentävän kannanoton Australiasta.
Sven Sakkovin mukaan lännessä pitää pysyä valppaana.
Ranskalaisprofessori arvostelee voimakkaasti Barack Obaman suosimaa strategisen kärsivällisyyden käsitettä.
- Olemme valmiita odottamaan kymmenen vuotta, mutta oikeuden on tapahduttava, presidentti sanoo.
Timo Heinonen ei lämpene Aleksandr Ovetškinin ehdotukselle venäläisurheilijoiden asemasta.
Kasvavat luottotappiot, inflaatio ja työvoimapula jäytävät maan taloutta.
Keskusteluyhteyden ylläpitäminen oli pitkään diplomaattien ratkaisu kaikkiin ongelmiin.
Asiantuntijan mukaan Venäjän viimeaikaiset toimet paljastavat sen todellisen heikkouden.
Kirkkoniemi on keskeinen kohde Venäjän tiedustelulle.
Ann Linden mukaan hänen venäläiskollegansa oli ilmiömäinen valehtelija.
Mielipiteet jakautuvat pitkälti poliittisen kannan mukaan.
Uusi laki estäisi hankkimasta tietoa propagandan kohteista kuten sukupuolivähemmistöistä, Suur-Suomesta ja Aleksei Navalnyista.
Kremlin propaganda on uponnut tavalliseen kansaan.
Doksaussivustoilla paljastetaan sotilaiden ja heidän perheidensä tietoja ja mobilisoidaan kiusaamaan uhreja.
Neuvostoliiton lentokoneiden valmistuksen saavutukset menetettiin 1990-luvulla.
Armenia ja Azerbaidžan ovat sopineet rauhansopimuksen allekirjoittamisesta.
Kreml syyttää naapurimaataan natsistisen ideologian toimeenpanosta.
Poliisi iski sitkeästi palvelunestohyökkäyksiä Suomea ja montaa muuta Nato-maata vastaan tehtailleeseen ryhmään.