Artikkelit: Venäjän hyökkäys

Ukrainalaisen tykistökomentajan mukaan hyökkääjällä sotilaita näyttää riittävän.
Dan Rice mukaan Venäjän armeija on luultavasti tappanut enemmän siviilejä kuin kaikki terroristijärjestöt yhteensä.
Ihmisoikeusjärjestön Ukrainan-osaston mukaan tutkimusmateriaali on puutteellista.
Iskuissa tuhoutui muun muassa kolme ammus- ja varustevarastoa sekä tutka-asema.
Ukrainan mukaan voimalan alueelta tulitetaan sen asemiin, mutta tuleen ei voi ydinriskin takia vastata.
Hyökkääjän panssarivaunuja kerrotaan tuhotun 1 792.
Sotilaiden mukaan komentajat vääristelevät jatkuvasti taisteluraportteja esimiehilleen.
Ukraina-raportista pöyristyneen Toomas Hendrik Ilveksen mielestä järjestö on häpeäpilkku.
Puolustaja kertoo saaneensa ulkomailta lahjoituksia ilmalaivueen vahvistamiseen.
Venäjän asevoimat siirtää yhä enemmän joukkoja ja kalustoa Itä-Ukrainasta maan eteläosiin.
Venäjän televisiossa esitetyn mukaan Pohjois-Korea on venäläisten luoma ja nyt on sen vuoro auttaa Venäjää.
Ukrainan ulkoministerin mukaan järjestö luo valheellista kuvaa sodasta.
Ukrainan selviytyminen on Oleksandr Vilkulin mielestä vaakalaudalla.
Länsimaisten viranomaisten mukaan Venäjä etsii vaihtoehtoisia rekrytointilähteitä henkilöstöpulaansa.
Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan 25 473 rikosta liittyy sodan lakien ja tapojen rikkomiseen.
Naton pääsihteerin mukaan näemme tuhoa, jota ei ole nähty sitten toisen maailmansodan Euroopassa.
Valko-Venäjältä lähteneet hyökkäykset aiheuttavat surua Ukrainan rajaseudulla.
Venäjä on silti edelleen vaarallinen, vaikka sen voimat nyt näyttävätkin olevan hupenemassa.
Andriivkan kylän asukas kertoo todistaneensa sotarikoksen.
Urmas Reinsalun mukaan länsimaiden on lisättävä pakotteita Venäjälle.
Venäjän ei tarvitse liata käsiään käyttäessään palkka-armeijaa työrukkasena.
Kansanedustajan mielestä Suomesta leviävä kuva on todella valitettavaa.
Ohjukset iskivät venäläiskohteeseen samaan aikaan.
Ukrainasta hengissä selvinneet tuovat tutkijan mukaan rintamalta traumansa kasarmeille.
Neuvostoimperiumin raunioilla elävät venäläiset ovat aktivistin mielestä Vladimir Putinin pelinappuloita.
Ukraina jatkaa ulkopuolisten asiantuntijoiden avustuksella räjähdyksen tutkimista.
Sotilasasiantuntijoiden mukaan hyökkäysoperaatioon liittyy suuria riskejä.
Ukrainan mukaan Venäjä on uhka kansainväliselle turvallisuudelle hyökätessään Ukrainan ydininfrastruktuuriin.
Venäjän aiheuttamien dokumentoitujen vahinkojen kokonaismäärä on noussut 106 miljardiin euroon.
Joukkoja kerätään tilannekatsauksen mukaan myös Suomen lähialueilta.
Kyberturvallisuuden asiantuntijan mukaan Venäjä on pysäytettävä.
Venäläiset sytyttävät tarkoituksella Ukrainan viljapellot tuleen.
Liettuan syyttäjänviraston mukaan tutkinta naapuruusfoorumista on aloitettu.
Ukraina on saanut neljä uutta HIMARS-järjestelmää Yhdysvalloista.
Ukrainan mukaan sen on saatava nopeasti lisää raskaita aseita.
Venäjä on ensimmäistä kertaa syyttänyt Yhdysvaltoja suorasta osallisuudesta Ukrainan sotaan.
Joukossa on yksi ruotsalainen, yksi kroaatti ja kolme brittiä.
Olaf Scholz kiistää syytökset, että Saksa olisi vähentänyt sotilaallista tukeaan Ukrainalle.