Artikkelit: Yhdysvallat

Suomessakin kannattaa varautua siihen, että Yhdysvaltojen talous sakkaa.
Lopullista päätöstä ohjusten lähettämisestä ei ole tehty.
Yhdysvaltain ja Venäjän välinen ydinaseriisuntasopimus raukeaa vuonna 2026.
Yhdysvaltain presidentti kommentoi myös päätöstään jättäytyä pois presidentinvaalista.
Yli 150 konetta osallistuu laajaan harjoitukseen Kalifornian rannikolla.
Virtuaalitodellisuudesta tuli osa lentäjäkoulutusta.
Maan keskuspankki tuskin reagoi alkuviikon pörssipaniikkiin, Goldman Sachs -pankin johtaja arvioi.
Esikuntaneuvotteluiden aiheena oli muun muassa puolustusyhteistyön syventäminen.
Yhdysvaltain politiikka pysyy ennallaan, vaikka Ukraina sai F-16-hävittäjiä.
Muutoksen osittaisena ajurina ovat kaikkialla läsnä olevat droonit ja muut sensorit.
Yhdysvallat varautuu torjumaan Iranin ja sen liittolaisten mahdollisia iskuja.
Pieniä laitteita voidaan käyttää vihollislaivaston elektronisessa häirinnässä.
Ulkoministeri pitää Venäjän menettelyä törkeänä.
Huonoja ennusteita vielä huonommin mennyttä toista vuosineljännestä kuvaillaan termillä ”aika hirveää”.
Suojelupoliisi Kapo pidätti Andrei Shevljakovin maaliskuussa.
Amerikkalaistoimittaja Evan Gershkovich keskusteli kuulustelijansa kanssa jalkapallosta.
Yhdysvaltain mukaan asejärjestelmä soveltuu taisteluihin laajoilla merialueilla.
Tutkijan mukaan etenkin kaksi koronarajoitusta osoittautui toimiviksi.
Viranomaisten mukaan sovellusjätti on kerännyt tietoa kiinalaiselle emoyhtiölleen.
Demokraattien rahoittajien kerrotaan toivovan ex-astronauttia varapresidenttiehdokkaaksi.
Marraskuun presidentinvaalit tuskin tuovat helpotusta kilpailuun puhtaan teknologian investoinneista.
Kira Rudikin mukaan etenkin republikaanien varapresidenttiehdokas pitää vakuuttaa Ukrainan tukemisen tärkeydestä.
Varapresidentti Kamala Harrisin suosio on kasvussa, mutta hän jakaa edelleen demokraattileiriä.
Entisen salaisen palvelun agentin mukaan virasto ylikuormittuu etenkin kampanja-aikaan.
Huthikapinallisten iskujen estämiseksi ei ole tehty tarpeeksi.
Moskova tekee jälleen disinformaatiota Yhdysvalloissa.
Israelilainen Rautakupoli pystyy torjumaan vain lyhyen kantaman ohjuksia, joilla Yhdysvaltoja ei ole koskaan uhattu.
Presidentti käytti koronatartuntaansa koukkuna kampanjansa varainkeruulle.
Muun muassa naisagenttien pätevyyttä on kyseenalaistettu salamurhayrityksen jälkeen.
Ei ole viitteitä, että lauantaina Pennsylvaniassa tapahtunut salamurhayritys liittyisi Iranin juoneen.
Kimberly Cheatle vierittää vastuuta Donald Trumpin murhayrityksen skandaalista paikallisille poliiseille.
Paikallinen poliisi käytti rakennusta "tarkkailupisteenä".
Puolustusvoimissa työskentelevän Aku Saarelaisen mukaan turvaryhmä epäonnistui.
Thomas Crooks ei ollut trenssi-takkia pitävä hiippari, entinen luokkatoveri sanoo.
15 prosenttia presidenteistä on kuollut tai haavoittunut salamurhaajan luodista.
Vastuu epäonnistumisesta on asiantuntijan mukaan poliisin, ei Salaisen palvelun harteilla.
Europarlamentaarikko arvelee vaalitilaisuuksien turvallisuuden menevän Yhdysvalloissa uusiksi.
20-vuotias Thomas Matthew Crooks valmistui lukiosta kaksi vuotta sitten.