Ne, jotka ns. käytettyjen kirjojen markkinoista jotakin tietävät, muistavat varmasti Mannerheimintien varrella Kansallismuseon lähellä Arohongan antikvariaatin. Sen perustaja Anssi Arohonka on eläkkeellä, mutta liike toimii vain nettikauppana monen muun tapaan.
Vuosikymmenten kuluessa Arohonka oli tekemisissä suuren asiakasjoukon kanssa, josta erottuu muistelemisen arvoisia henkilöitä ja tilanteita. Kertoja itse osoittautuu paatuneeksi kirjojen rakastajaksi, joka parhaimmat aarteensa sulloi kotinsa hyllyihin.
Kirja merkitsee tietä sivistykseen ja tietoon, mutta monille se on vain tapettia, jolla seinää peitetään ja kotiin luodaan lavastamalla henkevyyden ilmapiiriä. Samaa hölmöläisten kerrotaan soveltaneen, kun yrittivät tuoda kotiinsa valoa kantamalla sitä säkillä pimeään huoneeseen.
Arohonka kertoo nuorehkosta mieshenkilöstä, joka oli pukeutunut kalliin oloiseen, tummaan pukuun. Huoliteltu herra kertoi ostaneensa äskettäin kirjahyllyn, johon hän nyt tarvitsi kirjoja. Hän asteli viihdekirjoja sisältävälle hyllylle ja ryhtyi plokkaamaan pöydälle kasapäin Desmond Bagleyta ja Agatha Christietä. Hän totesi, että vaimollekin tulisi hankkia naistenkirjoja. Siis Kaari Utriota ja Laila Hietamiestä (myöh. Hirvisaari). Sitten hän huomasi nahkaselkäisen kirjasarjan alahyllyllä: ”Kyllä Shakespearetkin pitää ottaa”, hän totesi ja poimi Kootut teokset 1-9 myyntitiskille.
Arohonka pakkasi kirjat kahdeksaan jättikassiin. Niistä kertyi lähes kymmenen hyllymetrillistä, ja vaikka valikoima on suurimmalta osin halpatavaraa, loppusummaksi koitui kauppiasta lämmittänyt lasku. Mies lähti hakemaan autoaan, ja niin kaupan eteen ilmestyi kohta kiiltelevän musta limusiini. Lähdettyään kiikuttamaan viimeistä kassiparia hän kääntyi ovella Arohonkaan päin todeten: ”Onneksi näitä ei tarvi lukea”.
Tänään kirjojen ystävä parahtaakin kuten Arohonka, ettei kirjaa arvosteta enää samaan tapaan kuin puoli vuosi sataa sitten. Äänikirja valtaa hiljalleen alaa, laiska ihminen ei jaksa kääntää sivua ja nähdä tuijottamisen vaivaa. Sama koskee liikuntaa: sähköpyöräily ja –lautailu veltostuttavat samalla tavalla ihmiskunnan.
Ole utelias ja valpas
Arohongan yksi opetus on, että älä luule tietäväsi asiakkaastasi, ennen kuin totuus paljastuu. Köyhän oloinen premium auton renkaiden potkija saattaa olla juuri se, joka kaupan tekee. Älä siis ole ylimielinen. Kerran antikvariaattiin pyrki iäkäs, vaatimattomasti pukeutunut mies ennen kaupan avaamisaikaa. Mies viittilöi näyteikkunassa olleita kirjoja kohti, johon Arohonka vastasi osoittamalla kelloa sormellaan: ei hänen liikkeensä ollut mikään pankki tai Alko, jonka on avattava ovi sekunnilleen.
Onneksi Arohonka avasi oven, ja niin herran onnistui kerätä huomattavan määrän kirjoja. Kun kyse oli vielä näyteikkunassa olleista hinnakkaista syöteistä, koitui ostoksesta miellyttävä, enemmän kuin yhden täyden hyvän myyntipäivän kauppa. Älä siis ole joustamaton, yllätys voi olla myös iloinen.
Kun vanhojen kirjaharvinaisuuksien ystävä pääsee tutkimaan kuolinpesän kirjahyllyjä, menijää ns. syyhyttää. Arohonka kuvailee lukuisia tutkimuskäyntejään ja niihin liittyviä monenlaisia yllätyksiä. On ollut arvoteoksia pursuavia hyllyjä, joille vuosikymmenet aiemmin unohdettuja rivistöjä peittää liki senttimetrin paksuinen kuin sammaleeksi tiivistynyt pölykerros. Joskus niitä kaupittelevat omaiset liioittelevat kokoelmansa arvoa, jotkut taasen ovat helpottuneet pelkästään siitä, että pääsevät heille vieraasta kirjatonnistosta eroon.
Varkaus on rikos ja häpeäksi
Kirjavarkaat ovat alan kärsivällisyyttä ja taloutta koetteleva joukko. He toimivat piilossa ja salaillen, mutta kiinni joutuessaan saattavat nostaa kauhean äläkän: syytökset eivät ole totta, teko oli vahinko. Kirjastolaitos ei juuri kirjavarkauksista eli hävikistä halua puhua. Se on rahassa ja kulttuuriarvoissa mitattuna sietämättömän suuri. Kirkkomiehen pitkä kaapu tai leveä hame ovat osoittautuneet kautta aikojen hyviksi vohkimisen apuvälineiksi. Olkoonkin että varkaus voi liittyä sairauteen, kyseessä on kuitenkin erittäin halveksittava tauti.
Varkaita vielä suurimmat vahingontuottajat ovat kirjaroviot: natsit polttivat valtaan 1933 päästyään 30[nbsp]000 kirjaa, Julius Caesarin Aleksandrian 47-48 eaa. valloituksen yhteydessä kirjastopalo tuhosi kenties 700[nbsp]000 korvaamatonta teosta. Vahinko oli peruuttamaton. Varkauden Englannin ennätys oli vuonna 1994 paljastunut Duncan Jevonsin rosvokätkö: 42[nbsp]000 eri kirjastoista pöllittyä teosta! Varastelijat edustavat huumehörhöistä aina akateemisen tason korkeasti sivistyneisiin saakka.
Ei siis ihme, että Arohonkakin suhtautuu varkaisiin ymmärrettävällä inholla. Hän kertoo monta aihepiiriin liittyvää episodia. Vilppiä tekevät niin ostajat kuin myyjätkin. Varkaat vievät mukanaan arvoteoksia ja kiikuttavat saaliinsa röyhkeimmillään naapuriantikvariaattiin. Arvoteosten kohdalla jäljet ovat usein aika lyhyet, tieto ammattipiireissä kulkee sukkelaan, intressi on yhteinen. Kiinni joutumista seuraa julkinen häpeä.
Anekdoottien hakemisto
Arohonka sen itsekin antaa ymmärtää: hän on ajoittain ankaran pisteliäs mutta jos et ole itse uhri, hänen tokaisujaan on ilo lukea. Kirjan nimiluettelo on 34 sivun mittainen, sieltä löytyy avain henkilökohtaamisiin. Kaikille elämys ei koidu aina tahrattomaksi kunniaksi, mutta varsin usein kauppias antaa kohteliaan ja suopean kuvan asiakkaastaan.
Ennätyksellisen suuri asiakasgalleria tulee läpikäydyksi tiiviillä, hengästyttävällä tavalla. Lyhyt episodi päättyy lopuksi pisteeseen ja sitten siirrytään jo seuraavan asiakkaaseen. Myyntiväelle oivallista aivovoimistelua työskenneltäessä keskiarvoa älykkäämmän asiakaskunnan parissa. Opetus kuuluu: ulkonäkö tai oppiarvo voivat hämätä.
Anssi Arohonka: Longe rariss! Antikvaarisen kirjakauppiaan muistelmat. Warelia 2021.