Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,5 prosenttia elokuusta syyskuuhun.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy teettämässä jäsenkyselyssä 70 prosenttia ilmoitti, että toteutuessaan hallituksen leikkaukset vähentävät halukkuutta joustaa työtehtävissä.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY siirtyy tänä vuonna kokonaan EKO-energia-merkityn sähkön käyttöön, minkä jälkeen HSY arvioi olevansa suurimpia EKO-energian käyttäjiä Euroopassa.
Kuluttajien luottamuksen heikentyminen yllättäen lokakuussa on saanut Hypon ja Danske Bankin ekonomistit mietteliäiksi.
Euroopan parlamentti kehottaa harkitsemaan EU:n tason valvontaviranomaisen perustamista päästötestihuijausten takia.
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston mukaan asiakkaat ovat tyytyväisiä kaupungin sote-palveluihin.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) keskusteli tiistaina Italian sisäministerin kanssa EU:n maahanmuuttotilanteesta.
Euroopan komissio on julkistanut ensi vuoden työohjelmansa, jossa on mukana muun muassa aloitteet muuttoliikkeen hallinnan parantamiseksi, digitaalisten sisämarkkinoiden luominen ja energiaunionin lainsäädäntö.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoi tiistaina selvittävänsä teurastamoiden toimintaa eläinsuojelulainsäädännön noudattamisen suhteen.
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto vaatii eläinten tuotantotiloja säännöllisen viranomaisvalvonnan piiriin.
Matkapuhelimen käytöstä ulkomailla perittävät verkkovierailumaksut poistuvat EU:n alueella kesäkuussa vuonna 2017.
Opetus- ja kulttuuriministeri patistelee yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johtoa laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta parantaviin uudistuksiin.
Ahvenanmaalaisen Ålandsbankenin liikevoitto heikkeni kolmannella vuosineljänneksellä kahdeksan prosenttia.
Metsäteollisuusyhtiö UPM kertoi tiistaina yhtiön hyvän vireen jatkuneen kolmannella vuosineljänneksellä.
Mika Seitovirta jätti maanantaina tehtävänsä Outokummun toimitusjohtajana ja johtoryhmässä.
Vakuutusyhtiö Ifin ja Lähi-Tapiolan työntekijät marssivat maanantaina puolen päivän aikaan ulos vastalauseena yhteistoimintaneuvotteluille.
Teollisuuden tuottajahinnat laskivat syyskuussa 3,2 prosenttia viime vuoden syyskuusta.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vähittäiskaupan myynti laski syyskuussa 1,7 prosenttia vuodentakaisesta.
Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisuudessa toimiva Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC on luokitellut prosessoidut lihatuotteet yhtä haitallisiksi kuin tupakka, alkoholi ja asbesti.
Ylen tuoreessa kyselyssä Nato-jäsenyydestä epävarmojen osuus on kasvanut, mutta Ruotsin mahdollinen jäsenyys lisäisi suomalaisten Nato-kannatusta aiempaa enemmän.
Yhdysvaltain presidentin Barak Obaman kompastuskivinä ovat tutkijan mukaan olleet epäjohdonmukainen toimeenpano ja hänen kohtaamansa taktinen poliittinen vastustus.
Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja kuntatoimijoille tuottava Kunnan Taitoa Oy on saanut koko henkilöstöä koskeneet yt-neuvottelut päätökseen.
Arvopaperimarkkinayhdistys julkaisi maanantaina uudistetun hallinnointikoodin, johon on koottu pörssiyhtiöiden hyvää hallinnointia koskevat suositukset.
Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen mukaan Volkswagenin skandaalilla ei ole ollut vaikutusta Saksan autoteollisuuden mielialoihin tai odotuksiin.
VR Groupin liikevaihto ja tulos heikkenivät heinä-syyskuussa, mutta matkustajamäärät kasvoivat vuodentakaisesta.
Asuinrakentamisen volyymi väheni kesä-elokuussa lähes seitsemän prosenttia vuodentakaisesta, ja muu rakentaminen väheni lähes viisi prosenttia.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn ja Suomen Lastenhoitoalan Liiton mielestä hallitus ei osoita arvostusta lapsille eikä varhaiskasvatuksen ammattilaisille.
STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan kestävä kilpailuetu perustuu ennen kaikkea laatuun ja siihen, että teemme sitä, mitä muut eivät tee.
Suomen lähi- ja perushoitajaliiton puheenjohtaja Silja Paavola kertoo olevansa tyrmistynyt valtioneuvoston torstaisesta päätöksestä muuttaa kolme kuukautta vanhaa varhaiskasvatuslakia sekä päivähoitoasetusta.
Teattereihin kohdistuvia leikkauksia pitäisi taiteilijoiden ja kansanedustajien Arkadia-seuran mielestä porrastaa niin, että myös pienten teattereiden toimintaedellytykset säilyisivät.
Ilmaisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula arvioi, että loppuvuotta on vaikea ennakoida, mutta vakautta salkkuun tuovat kiinteistösijoitukset.
Ilmarisen sijoitustuotot romahtivat heinä-syyskuussa 3 prosenttia miinukselle lähinnä osakemarkkinoiden heikon kehityksen takia.
Kasvuhakuisten pk-yritysten Kasvu Open -päätapahtumassa Jyväskylässä myönnettiin torstaina palkinto Metsä Groupin pääjohtajalle Kari Jordanille.
Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) kiittää hallitusta vammaisten oikeuksien yleissopimuksen ratifioinnin edistämisestä, kun hallitus antoi esityksen kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta.
Maaperän kosteus ja sadevesi nostavat tuoreen väitöstutkimuksen mukaan lämpökäsitellyn puun kosteutta, joka johtaa puun lahoamiseen.
Kesko hävisi S-ryhmälle päivittäistavarakaupassa liikevaihdolla mitaten.
Sosialidemokraattien mielestä hallituksen suunnittelemat leikkaukset varhaiskasvatuksesta ovat lyhytnäköisiä ja tulevat tulevaisuudessa kalliiksi korjaavina toimenpiteinä.
Suomessa liki kolmannes työssäkäyvistä hoivaa apua tarvitsevaa omaista tai läheistä, kertoo Työsuojelurahasto.
Maahanmuuttovirasto kertoo saaneensa kritiikkiä päätettyään salata vuokrien suuruudet yksittäisistä vastaanottokeskuksia koskevista sopimuksista.
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen laiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta.
Lastentarhanopettajaliitto vastustaa hallituksen esitystä varhaiskasvatusoikeuden ja henkilöstömitoituksen muuttamisesta.
Henkilökohtaiset avustajat pitäisi saada normaalin työsuojelun piiriin, ja heille pitäisi Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n mielstä järjestää yhtenäinen koulutus.
Euroopan keskuspankki piti torstaina ohjauskorot ennallaan eikä julkistanut vielä uusia tukitoimia, mutta rahapolitiikkaa luvattiin pohtia uudelleen joulukuussa.
Johtamisjärjestelmän uudistusehdotukset koskevat Helsingin kaupungin luottamushenkilöorganisaatiota, ylintä johtoa ja virastorakennetta.
Valtioneuvosto antoi torstaina ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksuja koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle.
Hallitus esitti torstaina, että vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeen aukioloajoista annettu laki kumotaan.
Lupaava kesä ja alkusyksy ennustivat Huoneistokeskuksen mukaan vilkasta syksyä asuntokaupoilla, mutta asuntokauppavolyymin kasvu oli syyskuussa odotettua maltillisempaa.
Yrityksen menestyksen edellytyksenä on kulttuuri, jossa annetaan reilusti apua ja pyydetään sitä, kertoo hallitusammattilainen ja pääomasijoittaja Juho Lipsanen.
Tampereen Työväen Teatteri tekee tänä syksynä kolme ensi-iltaa yhteistyössä neljän oppilaitoksen kanssa.
Linja-autoliiton mielestä liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteet joukkoliikennelain muuttamisessa ovat kannatettavia.
Metsähallituslain uudistamisessa ei Puuliiton mielestä voida edetä ennen kuin lakiesityksen sisältämien muutosten seurauksista on tehty vaikuttavuusarviointi.
Lähes puolet suomalaisista katselee mainoksia mieluiten painetusta sanomalehdestä, mutta vain hyvin harva pitää mieluisimpana mainosvälineenään sosiaalisen median palveluita.
Lukuisat yritysjärjestöt ympäri maailman on vedonnut eri maiden hallituksiin markkinaehtoisten keinojen ottamiseksi mukaan kansainväliseen ilmastosopimukseen.
Handelsbanken pitää tärkeänä digitaalisten kanavien kehittämistä päivittäispalveluiden hoitamiseen.
Tuore kysely vihjaa, että suurimmat pk-yritysten kasvun esteet saattavat yksinkertaisesti olla osaamisen ja rahoituksen puute.
Paluu arkeen on ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan Venäjästä itsestään kiinni. Pakotteet eivät hänen mukaansa ole itseisarvo vaan väline, joka pyrkii Venäjän toiminnan muuttamiseen.
Luonnonkiviteollisuuden suhdanneodotukset ensi vuodelle ovat hyvin varovaiset, mutta ympäristökivien kysynnän odotetaan kasvavan.
Luonnonvarakeskuksen toimipaikkaverkoston uudistamissuunnitelma on valmistunut.
Suomen Yrittäjänaisten mielestä työttömyys- ja eläketurvassa on pahoja porsaanreikiä, jotka vaativat pikaista paikkaamista.
Syyskuun työttömyysluvut olivat Danske Bankin ekonomistien mukaan myönteinen yllätys.
Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan mukaan 4G-liittymien kysyntä kasvoi voimakkaasti vuoden kolmannella neljänneksellä.
Metalliteollisuusyhtiö Outokumpu myy 55 prosentin osuuden kiinalaisesta yhteisyrityksestä 370 miljoonalla eurolla.
Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä väheni tammi-syyskuussa 2,3 prosenttia vuodentakaisesta.
Suomen luonnonsuojeluliitto pitää metsähallituslain muutoksia ja kiireisesti järjestettyjä kuulemisia huonona lainvalmisteluna.
Suomen eläkejärjestelmä on sijoittunut kuudenneksi kansainvälisessä Melbourne Mercer Global Pension Index -vertailussa.
Sanoma Media Finlandian ja Sanoman yhteisiä konsernitoimintoja koskeneiden yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena mediakonserni vähentää 241 työntekijää.
Ilmatieteen laitoksen tutkijat arvioivat, että voimakkaat lämpimät ilmavirtaukset aiheuttivat Itämeren viime jäätalven poikkeuksellisen leudot olosuhteet.
Epävarmuus työsuhteen jatkuvuudesta ja englanninkielisen tiedon vähyys vaivaavat kansainvälisiä tieteentekijöitä Suomessa, kertoo Tieteentekijöiden liitto.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja Ammattiliitto Pro ovat teettäneet kyselyn suomalaisyritysten johdon näkemyksistä työmarkkinakysymyksiin.
Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman arvelee Kauppalehdessä hallituksen asettavan sopimukselle kilpailukyvyn parantamisesta reunaehdot, kuten tehtiin eläkeuudistuksenkin yhteydessä.
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty katsoo, että selvitysmies Hietalan esitykset henkilöstön aseman parantamiseksi paikallisessa sopimisessa ovat pääosin kannatettavia, mutta eivät riittäviä
Floridan entisen kuvernöörin Jeb Bushin mahdollisuudet nousta republikaanien presidenttiehdokkaaksi ovat mielipidemittausten mukaan heikentyneet, eikä hänen kampanjansa varainkeruu ei ole enää edennyt alkuaikojen vauhdilla.
Tammi-heinäkuussa metsäteollisuuden vienti oli neljä prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.
Laura Londén on valittu YK:n apulaispääsihteeriksi ja YK:n väestörahasto UNFPAn hallinnosta vastaavaksi varapääjohtajaksi.
Kelan ja työttömyyskassojen maksamia työttömyysturvaetuuksia sai viime vuoden lopussa 413 000 henkilöä.
Allergia- ja astmaliitto muistuttaa. että hajusteet eivät puhdista pyykkiä, mutta ne aiheuttavat oireita monille, jotka ovat yliherkkiä tuoksuille.
Yritysten maksuviiveet ovat vähentyneet vuodentakaisesta, ja selvästi eniten ne ovat vähentyneet isoilla yli sadan hengen yrityksillä.
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen luonnehtii torstaina julkaistua Harri Hietalan paikallista sopimista koskevaa selvitystä koko maailmaa syleileväksi, ympäri pyöreäksi raportiksi.
Kemianteollisuuden mielestä raportti paikallisesta sopimisesta nostaa esille tarpeen paikallisen sopimisen merkityksestä kilpailukyvyn kehittämisessä.
Ulkoministeriö kertoo järjestävänsä pyöreän pöydän keskustelutilaisuuden musliminuorten kanssa aiheesta Suomen ulkopolitiikka, radikalisoituminen ja väkivaltainen ekstremismi.
Suomen Ekonomien mielestä Harri Hietalan selvitystä paikallisesta sopimisesta tuo paljon hyviä ratkaisuja asiaan korostaen paikallisen sopimisen toimivia rakenteita.
Työ- ja elinkeinoministeriö, TE-toimistot ja akavalaiset liitot kehittävät parhaillaan korkeasti koulutettujen työttömien palveluita. Tavoitteena on nopeuttaa korkeasti koulutetun työttömän työllistymistä.
Valtioneuvosto päätti torstaina hakea hätärahoitusta Suomelle EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin.
Yhdysvaltain valtionvarainministeriössä pohdiskellaan keinoja, joilla Puerto Ricon itsehallintoalue voitaisiin pelastaa ahdingostaan.
Meyer Turku Oy:n toimitusjohtaja Jan Meyer haluaa romuttaa vanhentuneen mielikuvan telakoista työpaikkoina, joissa työskentelee vain hitsaavia työntekijöitä.
Vaihtotase oli elokuussa ylijäämäinen 0,2 miljardia euroa.
Palkansaajien ansiot kasvoivat vuoden kolmannella neljänneksellä vuodentakaisesta runsaan prosentin.
Suomen kansantalouden tuotanto kääntyi elokuussa laskuun sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta.
Työ- ja elinkeinoministeriön lokakuun Ammattibarometrin mukaan työvoiman ylitarjonta kasvaa edelleen.
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan kokonaisuudessa vanhojen asuntojen kauppa on kasvanut tänä vuonna, mutta syyskuussa kasvua oli vain omakotitalokaupassa.
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli syyskuussa -0,6 prosenttia.
Ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolelle Göteborgiin sijoittuva vetytankkausasemamme on oivallinen päänavaus teknologiaviennillemme, kertoo kemianteollisuuden yritys Woikoski.
Helsingin haasteena on kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan saada turvapaikanhakijoiden kotouttaminen alkamaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun turvapaikka on myönnetty.
Reipasta talouskasvua tälle vuodelle odottava Irlannin hallitus esittää ensi vuoden budjettiin veroalennuksia ja menolisäyksiä.
Kuntaliiton tekemässä kuntalaiskyselyssä noin puolet vastanneista oli kiinnostunut vaikuttamaan laajemmin kuin vain omaa lähiympäristöään koskeviin asioihin.
Virkakielikampanjaan liittyvässä kilpailussa on yleisöäänestyksen perusteella jaettu virastoille palkintoja selkeästä kielestä.
Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä hallituksen päätös työttömyysturvan uudistamisesta on oikeansuuntainen mutta riittämätön.
Julkisten hankintojen vastuullisuuteen tulisi kiinnittää Suomessa paljon enemmän huomiota, arvioi Finnwatch.
Miksi suomalaisyrityksille tehtäisiin huonommat lähtökohdat kuin kilpailijamaissa, ihmettelee johtaja Riikka Heikinheimo Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Valio kertoo tähtäävänsä kasvuun kansainvälisillä kuluttajamarkkinoilla ja esittelevänsä ensimmäistä kertaa kuluttajatuotteitaan maailmanlaajuisesti,