Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
Stockmannin myynti jatkoi supistumistaan syyskuussa osaksi ruplan heikentymisen ja elektroniikkatuotteiden myynnin lopettamisen takia
Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi kuluvan touko-heinäkuussa yli 9 prosenttia vuodentakaisesta.
Myynti väheni elokuussa kaupan toimialoilla autokauppaa lukuun ottamatta.
Kiinan talouskasvu hidastuu edelleen, mistä kertovat myös tuoreet ulkomaankaupan luvut.
Hämeenlinnalainen kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen järjestää tällä viikolla Jean Sibeliuksen elämää ja työtä koskevan näyttelyn Euroopan parlamentissa.
Bearded Villains -klubin parrakkaat jäsenet joutuivat viikonloppuna poliisihälytyksen kohteeksi Etelä-Ruotsissa.
Alabamalaisessa Alabasterin kaupungissa 10-vuotias poika yrittää muuttaa paikallista aselakia niin, että hän voisi ampua ilmakiväärillään kotinsa takapihalla.
Terroristijärjestö Isiksen sieppaama nuori tanskalainen on kertonut, kuinka häntä kidutettiin ja kuinka hän joutui tanssimaan tangoa teloittajan tunnetuksi tulleen "Jihad Johnin" kanssa.
Palkkasumma kasvoi kesä-elokuussa 0,9 prosenttia vuoden takaisesta.
Kaalien paahtamisesta ja grillaamisesta tuli kotitalousopettaja Leena Korkalaisen mukaan kesän aikana hitti.
Teollisuustuotanto väheni elokuussa 2,3 prosenttia vuodentakaisesta, mutta teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat ripeästi telakkateollisuuden saamien tilausten ansiosta.
Verkkokaupan läpimurto tulee mullistamaan myös asuntojen sijaintiin liittyvät arvostukset, uskoo vuokravälitystä ja asuntosijoituspalveluita tarjoavan Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.
SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen pitää suurena takaiskuna hallituksen kaavailemia muutoksia aikuiskoulutustukeen.
Suomen lentoasemia ylläpitävä Finavia ei niele halpalentoyhtiö Ryanairin kritiikkia korkeista kenttämaksuista, kertoo tamperelainen Aamulehti.
Nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssin mukaan rajojen sulkemisen sijaan pakolaisille on löydettävä kestäviä keinoja hakea turvapaikkaa lähtömaissaan.
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmänsä sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaava Sari Sarkomaa muistuttaa, että sote-uudistusta tehtäessä ei saa sivuuttaa terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiä potilaiden kannalta toimivimmasta aluejaosta.
Suomen metsäteollisuuden tuotanto ja vienti eivät ole kasvaneet tänä vuonna viime vuosien tapaan, mutta kysynnän maailmanmarkkinoilla odotetaan vilkastuvan ensi vuonna.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malisen (sd.) mukaan esitys hallintarekisterien käyttöönotosta murentaa kansalaisten uskoa oikeusvaltioon.
Lauantaina 10. lokakuuta vietetään Euroopan elinsiirtopäivää, muistutetaan Munuais- ja maksaliitosta.
Eteisvärinä-rytmihäiriötä potevat saattavat olla alttiita myös dementialle, kertoo uutispalvelu Duodecim
Koulu- ja nettikiusaaminen on tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa vähäisempää niissä osavaltioissa, joissa sitä on pyritty vähentämään lainsäädännön avulla.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielestä Suomeen pitäisi säätää laki, joka kieltäisi pienten poikien ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ei hyväksy hallituksen aikeita pienentää vanhustenhoidon minimihenkilöstömitoitusta 0,4:ään.
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus löytää elokuun ulkomaankaupan tilastojen alta myönteisiä tekijöitä.
Viennin arvo oli elokuussa Tullin ennakkotilaston mukaan lähes neljä miljardia euroa, mikä oli viisi prosenttia vuodentakaista vähemmän.
Kansallista Etätyöpäivää vietetään torstaina 8. lokakuuta viidettä ja samalla viimeistä kertaa.
Kolme neljäsosaa kuluttajista olisi tuoreen kyselyn mukaan valmiita hoitamaan koko auton ostoprosessin verkossa.
Meneillään oleva työn murros tarjoaisi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mielestä Suomelle mahdollisuuksia, jos vain talous kykenee sopeutumaan.
Suomalaisten sijoittajien luottamus maan talouden tilaan on tuoreen selvityksen mukaan heikentynyt viime vuodesta selvästi, mutta poliittisen johdon kykyyn tukea kotimaisia investointeja uskotaan.
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä maailmanlaajuisen luonnonvarakriisiin edessä tarvitaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Kiinalaistutkijoiden mukaan päivittäinen ulkoilu saattaa vähentää lasten likinäköisyyttä ja silmälasien tarvetta.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on pyytänyt anteeksi sairaalaiskua Lääkärit ilman rajoja -järjestön johtajalta ja luvannut täyden selvityksen tapahtuneesta.
Suomalaiset matkustelivat kesällä ahkerasti Keski-Eurooppaan, kun taas kotimaassa oli hiljaisempaa.
Maaseudun Sivistysliitto haastaa kansalaisjärjestöt ja niiden työntekijät päiväksi vapaaehtoistyöhön vastaanottokeskuksiin.
Kuntien ja valtiontalouden tilanne sekä leikkauspaineet heijastuvat tuoreen selvityksen mukaan huolena kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotuksiin.
Itsenäisestä ja liikkuvasta asiantuntijatyöstä ei Akavan mielestä saa muodostua työsuojelun harmaata aluetta.
Kansalaisjärjestö Finnwatch kerää rahaa tutkimushankkeisiinsa joukkorahoituksella hallituksen leikattua järjestöjen saamaa julkista tukea.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super vastustaa suunnitelmia pienentää minimihenkilöstömitoitusta vanhustenhoidossa
Teollisuuden palkansaajien mielestä on hyvin tarkoitushakuista tehdä kansainvälisistä kilpailukykyvertailusta johtopäätös, jonka mukaan suomalaista työmarkkinajärjestelmää tulisi radikaalisti muuttaa
Kela ja opintotukilautakunnat ovat esittäneet 13 400 korkeakouluopiskelijalle selvityspyynnön opintojen edistymisestä lukuvuonna 2014–2015.
Tekniikan akateemiset TEK ja Suomen Ekonomit vaativat yritystoimintaan liittyvän byrokratian keventämistä ja turhan sääntelyn purkamista.
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd) kysyy hallitukselta tietoa tulevista lomarahoista.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn mielestä kansalaisaloite terveydenhuollon henkilökunnan oikeudesta kieltäytyä raskaudenkeskeytyksen suorittamisesta on hylättävä.
Keskustan kansanedustaja ja varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila esittää, että Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden pääteemaksi nostetaan suomalainen työ.
Tuoreen tutkimuksen mukaan omaishoitajina toimivat saattavat elää muita samanikäisiä pitempään. Tutkimus ei paljasta mistä tämä johtuu.
Nuoruustyypin diabetesta potevat sairastuvat ruotsalaistutkimuksen mukaan sydämen vajaatoimintaan huomattavasti tavallista todennäköisemmin, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Volkswagenin uusi toimitusjohtaja Matthias Müller on kertonut saksalaiselle lehdelle, että yhtiö aloittaa päästöskandaalin aiheuttaneiden autojen korjaamisen.
EU:n tuomioistuimen mukaan EU-komission ja Yhdysvaltojen niin sanottu Safe Harbour -sopimus on pätemätön, sillä se ei turvaa riittävästi EU-kansalaisten yksityisyyttä.
Sisäministeri Petteri Orpo sanoo Yle Uutisille olevansa tyytyväinen ruotsalaisviranomaisten päätökseen tiukentaa ulkomaalaisvalvontaa Ruotsissa.
Vaikeuksiin joutuneen Volkswagenin uusi toimitusjohtaja varoittaa, että selviytyminen yhtiötä koettelevasta kriisistä ei tule olemaan kivutonta.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa maailmantalouden kasvun hidastuvan viime vuoteen verrattuna.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan oppositio ei voi katsoa sivusta hallituksen päätöksiä, jotka ovat kohtuuttomia eläkeläisille.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaava Sari Sarkomaa ehdottaa, että hallitus täydentäisi talousarvion yleisperusteluja väestöpohjaisella vaikutusarvioinnilla.
Yli puolet kaupan alan ylemmistä toimihenkilöistä kokee tuoreen kyselyn mukaan, ettei heillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksensä päätöksentekoon.
Euroopan investointipankki antaa teleoperaattori Elisalle lainarahoitusta nopean neljännen sukupolven mobiiliverkon kehittämiseksi Suomessa ja Virossa.
Pohjoismainen telekonserni Telia-Sonera kertoi tiistaina toteuttavansa uutta strategista painopistettään yhdistämällä kaksi liettualaista tytäryhtiötään.
Henkilöautoja rekisteröitiin syyskuussa vuodentakaista enemmän, mutta ajoneuvoja kaikkiaan rekisteröitiin vuodentakaista vähemmän.
Luonnonvarakeskuksen tekemän geneettisen tutkimuksen perusteella on Selkämeren rannikolla sijaitsevan Isojoen vesistöalueelle laadittu taimenen monimuotoisuutta tukeva hoitosuositus.
Sotilasliitto Nato vaati Venäjää lopettamaan ilmahyökkäykset Syyrian opposition ja siviilien kimppuun.
Suomen Nuorisoseurojen liittokokouksen mukaan taiteen ja kulttuurin keinoin on mahdollisuus luoda siltaa maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välille.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman mielestä amerikkalaisten pitää kirjoittaa maailmankaupan säännöt.
Venäjän valtion omistaman uutiskanavan säätiedotuksessa analysoidaan hävittäjäkoneiden lento-olosuhteita ja näytetään ilmakuvia pommituksista.
Ruotsin lähetystön edustalla järjestettiin sunnuntaina tuhansien ihmisten mielenosoitus Marokon pääkaupungissa Rabatissa.
Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää hallintarekisteröinnin sallivaa uudistusta tervetulleena.
Suomen Yrittäjien liittokokouksen mielestä tehokkain keino uudistaa työmarkkinoita on lisätä mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen.
Omistusasujien asumiskustannukset pysyivät vuodentakaisella tasolla vuoden toisella neljänneksellä.
Hallituksen uusi esitys palkkaleikkauksista ei tyydytä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n toimialajohtaja Päivi Niemi-Lainetta.
Tuoreen kyselyn mukaan sihteeri- ja hallintotyön ammattilaiset pitävät digitalisaatiota enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, mutta koulutusta kaivataan enemmän.
Puolet suomalaisista kertoo seuraavansa talousuutisia vähintään viikoittain.
Rakennusalalle on tehty vuosina 2007–2014 yhteensä 4 408 tilaajavastuutarkastusta.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Metsäteollisuus, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF vetoavat yhdessä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO:n jatkuvuuden turvaamiseksi.
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY on ottanut jyrkän kannan koiran terveyttä ja hyvinvointia heikentävien piirteiden jalostamiseen.
Jokaisesta tehtaasta löytyy Motivan mukaan putkia ja venttiileitä, joita ei ole eristetty lainkaan.
Sokeroituja virvoitusjuomia päivittäin juovat lihovat ja sairastuvat muun muassa diabetekseen tavallista todennäköisemmin, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Maailmanlaajuisesti yli puolet pk-yrityksistä kärsii rahoitusongelmista kansainvälisessä kaupassa, käy ilmi tuoreesta Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n raportista.
EU:n komissio ehdottaa pysyvän kriisimekanismin lisäämistä niin kutsuttuun Dublin-asetukseen, jotta komissio voisi päättää turvapaikanhakijoiden siirtämisestä jäsenmaasta toiseen.
Euroopan komissio ehdottaa EU:n tilapäisen hätätilamekanismin laajentamista Italian ja Kreikan auttamiseksi.
Ilmarisen toimitusjohtajan Timo Ritakallion mielestä suomalainen eläkejärjestelmä luo vakautta ja ennustettavuutta, mikä on tärkeää kilpailukyvylle.
Valtiovarainministeriön asiantuntijatyöryhmä on hahmotellut kaksi vaihtoehtoista visiota EU:n talous- ja rahaliiton kehittämiselle.
Helsingin kaupungin omistama Helsingin Bussiliikenne Oy eli HelB suunnittelee liiketoimintansa myyntiä Koiviston Auto -konserniin kuuluvalle Viikin Linja Oy:lle.
Helsingin seudulla kampaajalle pääsee tulevana itsenäisyyspäivänä, kertoo alueen kauppakamari.
Tammi-kesäkuussa kuntien toimintakulut ilman liikelaitoksia kasvoivat neljä prosenttia.
Alaisia ärsyttää esimiehissään eniten aiheettomat virhesyytökset, kun taas esimiehiä kiukuttaa alaisissa eniten huonon ilmapiirin luominen.
VR Group aloittaa yhteistoimintaneuvottelut jopa 570 työntekijän vähentämisestä.
Asuntomarkkinat ovat pysyneet keskikesällä vakaina. Heikon ostovoiman ja työttömyyshuolien arvioidaan hillitsevän alhaisten korkojen ja muuttoliikkeen piristävää vaikutusta.
Säästöpankkiryhmä kertoo vuoden alkaneen tuloksellisesti erittäin vahvasti.
VR Groupin veturinkuljettajat eivät tarvitse papereita käytännössä enää ollenkaan.
Suomen ja Norjan edustajat keskustelivat torstaina Helsingissä Tenojoen uudesta kalastussopimuksesta.
Kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) on nimetty vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan varapuheenjohtajaksi.
Vuokra-asuntoyritys VVO:n mukaan vuokra-asuntojen tuotantoedellytyksiä heikensivät kaavoituksen hitaus ja pula rakentamiskelpoisesta tonttimaasta.
Ainakin 20 maahantulijaa on löydetty kuolleina kuorma-autosta Itävallasta.
Euroopanmajavaan suhtaudutaan tuoreen kyselyn mukaan myönteisemmin kuin kanadanmajavaan.
Saksalaisen lääkeyhtiön toimitusjohtaja uskoo. että Suomen pieni koko voi olla myös eduksi esimerkiksi innovaatioiden mahdollistajana.
Valtioneuvosto antoi torstaina suostumuksensa merikaapeliyhteyden rakentamishankkeelle Suomesta Saksaan.
Lähes 40 prosenttia suomalaisista pitää mobiilimaksamista turvallisena ja luotettavana maksumuotona, kertoo pysäköinnin mobiilimaksupalveluja tarjoava Easy Park Suomi.
Hypon ja Danske Bankin ekonomistit arvioivat tuoreiden luottamuskyselyjen perusteella Suomen talouden näkymät heikoiksi.
Tuoreen tutkimuksen mukaan ikääntyneet työntekijät irtisanotaan Suomessa taloudellisten vaikeuksien myötä selvästi herkemmin kuin Ruotsissa.
Saimaan Juomatehdas on valmistanut erityisen juhlaoluen presidentti Urho Kekkosen syntymäpäivän kunniaksi.
Suomi on aloittamassa Eritreassa ensimmäistä kahdenvälistä kehitysyhteistyön ohjelmaansa, joka ulkoministeriön mukaan tarjoaa mahdollisuuksia paikallisille nuorille.
Tekesin tavoitteena on auttaa Microsoftilta vapautuvien henkilöiden palkkaamista tutkimus- ja kehitystehtäviin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.